Sähkön kilpailutus

Helppohinnan sähkön kilpailutus kestää keskimäärin 6 minuuttia!
Käyttäjämme säästävät kilpailuttumalla keskimäärin 107€/vuosi!

tai arvioi liu'uttamalla

Arvioitu vuosikulutus (kWh)
8000 kWh

Riistakameran liittymät vertailussa 2022 – näin säästät!

Riistakameroita käytetään metsästäjien keskuudessa tuomaan tietoa eläinten liikkeistä. Riistakameroiden avulla saadaan esimerkiksi tietoa hirvien liikkeistä ja hirvikannan kokoonpanosta. Tyypillisesti riistakamera asennetaan nuolukiven läheisyyteen, jolloin alueella vierailevat eläimet tallentuvat riistakamerasta riippuen joko kuviin tai videoihin – parhaimmillaan jopa livevideoihin. 

Riistakameroiden avulla saatua tietoa metsästäjät hyödyntävät muun muassa jahtitaktiikan laatimisessa. Nykypäivän riistakamerat lähettävät vanhan sukupolven riistakameroita laadukkaampaa videokuvaa metsästäjän valitsemaan älylaitteeseen esimerkiksi sähköpostin tai pilvipalvelun välityksellä. Riistakamera mahdollistaa tiedon keräämisen ympäri vuorokauden metsästäjän sijainnista riippumatta.

Riistakameran hankkijalle saattaa tulla yllätyksenä, että riistakameran tiedonsiirtoon tarvitaan siihen soveltuva nettiliittymä. Kun kyseessä on kuvia tai videoita lähettävä riistakamera tallentavan riistakameran sijaan, pitää riistakameraan hankkia vähintään nettiliittymä kuvien ja videoiden lähetystä varten.

Ensinnäkin, oli kyseessä sitten puhelinliittymä, nettiliittymä tai riistakameraan hankittava liittymä, se kannattaa aina kilpailuttaa. Riistakameraan sopii moni liittymä, mutta ilman kilpailutusta tulee helposti valittua turhan kallis liittymä tai muutoin hinta-laatusuhteeltaan epäedullinen vaihtoehto. Kilpailuttaminen ei vie aikaa kuin muutaman minuutin. Tässä artikkelissa käsitellään riistakameroita ja niihin sopivia liittymiä.

[ARPrice id=107]

Riistakameroiden kehitys ja kyky hyödyntää teknologiaa on ollut huomattavaa viime vuosien aikana. Tämän seurauksena ne pystyvät hyödyntämään nettiä yhä tehokkaammin, mutta vaativat toisaalta yhä tehokkaampia ja nopeampia yhteyksiä. Nopeammat ja tehokkaammat liittymät ovat luonnollisesti kalliimpia kuin hitaammat ja tehottomammat liittymät. Tästä syystä riistakameraliittymien kilpailuttaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Riistakameroilla voi seurata eläinten liikkeitä.Riistakameroihin saa hankittua liittymiä jokaiselta operaattorilta Suomessa. Lisäksi riistakameroihin voi asentaa prepaid-liittymän. Prepaid-liittymä on liittymä, jolle ikään kuin ladataan saldoa valmiiksi. Toisin kuin tavallisissa liittymissä, joissa laskutus tapahtuu jälkikäteen, prepaid-liittymissä maksu suoritetaan etukäteen. Mikäli prepaid-liittymälle unohtaa ladata lisää saldoa, sen toiminta katkeaa. Prepaid on myös sopiva puhelinliittymä luottotiedottomalle, joka ei välttämättä saa normaalia liittymää ilman vakuusmaksua.

Taakse ovat jääneet ajat, jolloin kamerat piti jättää luontoon ja jälkikäteen teettää kuvat. Nykyisin riistakameroihin saa asennettua SIM-kortin, jonka avulla riistakamera yhdistyy nettiin. Yhdistyessään nettiin riistakameran mahdollisuudet ovat suuret ja kuvia voi lähettää esimerkiksi suoraan omaan sähköpostiinsa tai parhaimmassa tapauksessa jopa katsoa riistakameran kuvaa livenä etäämmältä.

Nykypäivän riistakameroiden toiminta perustuu liiketunnistimiin. Kun riistakamera havaitsee liikettä, se aktivoituu ja lähettää netin yli riistakameran käyttäjän päätelaitteeseen kuvan tai lyhyen videopätkän havaitsemastaan liikkeestä kameran asetusten mukaan. Toiminta on siis käytännössä samanlaista kuin vaikkapa pihavaloissa, jotka syttyvät kun niiden liiketunnistimet havaitsevat liikettä pihassa.

Riistakamerat eivät suinkaan ole ainoa metsästykseen liittyvä asia, jota teknologian kehitys on auttanut. Esimerkiksi koirien tutkapannat ja muut GPS-lähettimet ovat tehneet metsästämisestä aiempaa turvallisempaa ja miellyttävämpää. Paikkatietoja lähettävät laitteet auttavat paikantamaan  eksyneen ryhmäläisen tai ajolle lähteneen koiran. Paikkatiedot voivat auttaa myös laatimaan jahtitaktiikkaa.

Lisäksi suurimmalta osalta metsästäjiä löytyy nykyisin taskusta älypuhelin. Älypuhelin voi olla suureksi avuksi metsässä, kun pimeä tulee yhtäkkiä eikä autolle vievää reittiä tunnu enää löytyvän. Metsästys tapahtuu poikkeuksetta muualla kuin kaupungin sykkeessä, eli alueilla joissa kuuluvuus voi olla hieman huonompi. Siksi on tärkeää, että kaikissa mukana olevissa laitteissa on sellainen liittymä, jonka yhteydet toimivat.

Millainen liittymä riistakameraan?

Sopivan liittymän valitseminen riistakameraan riippuu siitä, millainen riistakamera on kyseessä ja missä sitä tullaan käyttämään. Tyypillisesti riistakameraan riittää edullinen liittymä, jossa on toimiva netti. Liittymän vaatimukseen vaikuttaa kuitenkin myös se, halutaanko riistakameralla lähettää kuvia ja videoita. 

Riistakameran käyttöalueen tunnistaminen on merkittävää, jotta voidaan olla varmoja liittymän kuuluvuuden kantavan alueella. Liittymän kuuluvuuteen vaikuttaa moni asia, muun muassa se  missä operaattorin tukiasemat sijaitsevat suhteessa riistakameraan. Etenkin haja-asutusaueilla tukiasemia on vähemmän, joten paikallisia eroja eri operaattoreiden välillä voi siellä olla odotettavissa. Tarkemmin kuuluvuuksista pääset lukemaan HelppoHinnan artikkelista, joka käsittelee kuuluvuutta.

Mitä puolestaan tulee riistakameran malliin, vaikuttaa sekin sopivan liittymän valintaan. Mikäli käytössä on vanhemman mallin lähettävä riistakamera, ei edes huippunopea liittymä saa sitä toimimaan nopeammin. Tämä on sidoksissa riistakameran teknisiin ominaisuuksiin, sillä vanhan mallin lähettävät riistakamerat eivät kykene hyödyntämään suuria lähetysnopeuksia. Tällaiseen pelkkiä kuvia lähettävään riistakameraan sopii hyvin edullinen, hitaampien yhteyksien 3G-liittymä.

Mikäli käyttöön tulee edistyneempi riistakamera, jolla tullaan lähettämään laadukkaita videoita, silloin hitaampi 3G-liittymä ei enää riitä. Videoiden lähettäminen vaatii netiltä enemmän kapasiteettia, joten videokuvaa lähettävälle riistakameralle tulee hankkia 4G-liittymä. Verrattuna 3G-liittymään 4G-liittymä on keskimäärin jopa 10-kertaa nopeampi. Mikäli tällaisella riistakameralla lähetetään kuitenkin vain keskinkertaisia kuvia, on 3G-liittymä riittävä valinta.

Niin tai näin, parhaan riistakameraliittymän valintaan vaikuttaa aina merkittävästi liittymän tiedonsiirron lähetysnopeus. Tyypillisesti riistakamera lähettää liittymän netin avulla kuvan tai videon riistakameran haltijan sähköpostiosoitteeseen. Mikäli näin toimitaan, on sähköpostiosoite määritetty riistakameraan etukäteen. 

Kuten muissakin laitteissa, lähetettävän kuvan tai videon koko ja laatu vaikuttavat tiedonsiirron nopeuteen. Mikäli kyseessä on esimerkiksi tavallinen 1–2 megatavun kuva, voi kuvan lähettämiseen kulua riistakameran mallin ja liittymän nopeudesta riippuen aikaa aina muutamasta sekunnista pariin minuuttiin. 

Harvoin riistakameran kuvilla on niin kiire, että vastaanottajalle olisi merkitsevää kuluuko lähetykseen aikaa sekunteja vai minuutteja. Kuitenkin riistakameran toimivuuden kannalta siihen on paras valita sellainen liittymä, joka vastaa kameran kapasiteettia.

Huomioitavaa kuitenkin on, että mitä enemmän ja mitä laadukkaampia kuvia riistakameralla lähettää, sitä hitaampaa lähettäminen on – vaikka käytössä olisi tehokas liittymä. Kuvien ja videoiden lähettäminen käyttää liittymän dataa, joten paljon kuvia ja videoita – etenkin videoita – lähettävän kannattaa valita riistakameraan liittymä, joka sisältää dataa joitakin gigoja. 

Operaattoreilla ei ole myynnissä varsinaisesti nimellä riistakameraliittymiä, mutta heillä on kuitenkin myynnissä eri liittymiä, jotka sopivat eri riistakameroihin. Tyypillisesti riistakameraan sopiva liittymä kulkee nimellä ”Laitenetti” tai muulla vastaavalla. Suomessa riistakameroihin sopivia liittymiä myyvät kaikki operaattorit, eli DNA, Elisa, Telia ja Moi Mobiili. 

Riistakameroihin sopivien liittymien hinnat liikkuvat muutaman euron ja reilun kympin välillä. Edullisimmat liittymät ovat luonnollisesti hieman hitaampia ja tehottomampia, mutta kallimmaat liittymät puolestaan ovat varsinaisia tehopaketteja. Muutamalla eurolla tuskin saa liittymää, joka kykenisi lähettämään livekuvaa pilvipalveluun, mutta muutaman euron liittymä jaksaa kyllä lähettää kuvia minuutin parin välein.

On omaan riistakameraan sopiva liittymä sitten mikä tahansa yksi asia yhdistää kaikkia. Nimittäin kaikista riistakameroiden liittymien SIM-korteista tulee toiminnan varmistamiseksi ottaa PIN-koodin kysely pois päältä.

Liittymän nopeus vaikuttaa riistakameran ominaisuuksiin.Liittymän nopeuden vaikutus riistakameran toimintoihin

Kuten on tullut jo ilmi, riistakameroihin on tarjolla useita eri liittymiä useilla eri nopeuksilla. 

Huomioitavaa on, että mikäli riistakamera sijaitsee katvealueella taajaman ulkopuolella, kuten metsässä, on mahdollista ettei minkään operaattorin kautta hankittu liittymä kykene siirtämään tietoa – eli kuvia ja videoita – kovinkaan nopeasti. Onkin siis hyvä tarkistaa ennen liittymän hankintaa kuuluvuuskartasta, kuuluuko se riistakameran alueella. Mitä syrjäisempään mennään, on mahdollista että alueella toimivat ainoastaan 2G- tai 3G- verkko. Tällöin kalliimman 4G-liittymän hankkiminen on turhaa, vaikka riistakameran ominaisuudet 4G-liittymästä hyötyisivätkin.

Kuuluvuuskartan ohella näppärä tapa tarkistaa alueen verkon kuuluvuus etukäteen, on mennä tulevan riistakameran sijoituspaikkaan älypuhelimen kanssa. Paikan päällä puhelimesta näkee mikä on nopein verkko, johon puhelin saa itsensä yhdistettyä. Verkon nopeuden voi paikan päällä myös testata älypuhelimen selaimen kautta netistä löytyvillä netin nopeustesteillä.

Netin nopeustestillä näkee helposti liittymän lataus- ja lähetysnopeuden, eli download- ja upload-nopeuden. On hyvä muistaa, että operaattorit mainostavat lähes poikkeuksetta vain liittymien latausnopeuksia, eikä se ole sama kuin lähetysnopeus. Riistakameran kohdalla tämä on merkittävä asia, sillä riistakamera ei hyödynnä latausnopeutta vaan nimenomaan lähetysnopeutta. Usein lähetysnopeus on aivan eri kuin liittymän latausnopeus.

Riistakameran malli vaikuttaa siihen, kuinka nopea liittymän olisi hyvä olla. Mikäli kyseessä on lähettävän riistakameran 2G-malli, ei 3G- tai 4G-liittymä auta nopeuteen. Tämä johtuu siitä, että 2G-mallin riistakamera ei yksinkertaisesti pysty omien ominaisuuksiensa takia hyödyntämään nopeampia liittymiä. 2G-mallin riistakameraan ei siis ole hyötyä hankkia nopeampaa liittymää kuin 0,256 Mbit /s. Tuossa nopeudessa riistakameran tekniset lähetysrajoitukset eivät tule vastaan. 

Toisaalta, mikäli 0,256 Mbit / s on omaan käyttöön riittävä netin nopeus, ei kannata edes hankkia 4G-riistakameraa – se on rahan tuhlausta. Edullisimpien 4G-liittymien nopeus on nimittäin rajoitettu toimimaan maksimissaan nopeudelle 0,256 Mbit / s, eli samassa nopeudessa johon jo 2G-riistakameratkin yltävät. 2G-sopivan liittymän tunnistaa usein liittymän etuliitteestä ”Lite” tai ”Mini”.

Tiedonsiirtonopeus on 0,256 Mbit / s riittää varsin hyvin tavallisia valokuvia ottavaan riistakameraan. Edellä mainitulla liittymällä kannattaa aina harkita kuinka hyvälaatuisia kuvia haluaa. Tinkimällä hieman kuvan laadusta – tietenkin vain sen verran, että kuvista saa jotain irti – liittymä palvelee käyttäjää usein paremmin. 

Uusimmat riistakameramallit ovat varsin kehittyneitä verrattuna aiemman sukupolven riistakameroihin. Nykypäivänä riistakamerat voivat lähettää jopa HD-laatuista videokuvaa suoraan älypuhelimeen, tablettiin tai tietokoneelle. Joihinkin riistakameramalleihin on saatavilla puolestaan pilvipalvelu, jonka kautta riistakameran välittämää kuvaa voi katsoa suoraan livenä netistä. Tällaisten riistakameroiden toimintoihin 2G-liittymät eivät riitä, mutta 3G- tai etenkin 4G-liittymät jaksavat puskea ulos vaikkapa tuota edellä mainittua livekuvaa.

Kuitenkin, oli liittymä mikä tahansa, sen pitäisi kyetä lähettämään edeltävä kuva ennen uuden kuvan nappaamista. Koska riistakamerat pitävät tyypillisesti pienen tauon ennen uuden kuvan ottamista, tämä ei ole missään nimessä mahdotonta. Toki riistakameroissa on usein niin sanottu puskurimuisti, jonne se kuvan tallentaa edellisen lähetyksen ollessa kesken, mutta tämäkään muisti ei ole rajaton.

Nopeammilla liittymillä kuvien lähettäminen tapahtuu nopeammin. Nopeammilla 3G- ja 4G-liittymillä voi lähettää myös videoita riistakamerasta eteenpäin. Siinä missä 2G-liittymän nopeus on maksimissaan 0,256 Mbit / s, 3G- ja 4G-liittymissä vastaava nopeus on minimmissään 1 Mbit / s ja nopeimmillaan jopa 100 Mbit / s. 

Pohtiessaan omaan tarpeeseen sopivaa riistakameraa ja liittymää, kannattaa ensin pohtia mitä riistakameralla haluaa lähettää, kuinka paljon ja kuinka usein. Kun tästä on saatu käsitys, on mahdollista laskea kauanko kuvien tai videoiden lähettäminen käytännössä vie ja sen perusteella tehdä päätöksiä omasta liittymästä – kuitenkaan unohtamatta kilpailuttaa liittymää. 

Helppo kaava laskea arvioitu lähetysaika on seuraava – lähetettävän tiedoston koko muutetaan ensin megatavuista megabiteiksi ja saadulla luvulla jaetaan netin nopeus. Esimerkiksi jos lähetettävän tiedoston koko on 2Mt, se muunnetaan megabiteiksi kertomalla se luvulla 8, jolloin tulos on 16 megabittiä. Kun megatavuja muunnetaan megabiteiksi, käytetään vakiokertoimena aina lukua 8. Tämän jälkeen tulos jaetaan liittymän lähetysnopeudella, esimerkiksi 0,256 Mbit /s. Näin saadaan arvioiduksi lähetysajaksi 16 ÷ 0,256 = 62,5 sekuntia.

Operaattoreiden liittymät riistakameraan

Jokaiselta suomalaiselta operaattorilta löytyy riistakameraan sopiva liittymä. Eri liittymien ominaisuudet vaihtelevat hieman eri operaattoreiden välillä. Liittymää valitessa tulee kiinnittää huomiota omien laitteiden määrään sekä siihen, mitä riistakameralla halutaan lähettää.

Tyypillisesti riistakamerat eivät kuukauden aikana montakaan gigaa siirrä. Kuitenkin, jos riistakameran on tarkoitus lähettää useita kymmeniä videoita kuukauden aikana, voi rajaton liittymä olla oikea valinta. Tällöin tiedonsiirtoon kohdistuva kuorma ei pääse kasvamaan liian isoksi ja voi olla varma, että liittymä kykenee lähettämään kaikki vaaditut videot eteenpäin.

Operaattori vaikuttaa myös riistakameran asetuksiin. Koska riistakameran lähettämä tiedosto kulkee aina ensin operaattorin palvelimen kautta ennen sähköpostiin kilahtamista, on tärkeää että riistakameran asetukset vastaavat käytetyn operaattorin vaatimuksia. 

Seuraavaksi esitellään eri operaattoreiden riistakameroihin sopivat liittymät sekä operaattoreiden liittymien riistakameroilta vaatimat asetukset.

Moi Mobiilin riistakameraan sopivat liittymät

Netin metsästyspalstoja selatessa ehdottomasti suosituin riistakameran liittymä vaikuttaa olevan Moi Mobiilin kuuden gigan simmi. Moi Mobiilin kuuden gigan simmi perustuu ennen kaikkea datan määrään, jota kyseisessä liittymässä nimensä mukaisesti on kuusi gigaa. Lisäksi kuuden gigan simmi -liittymän dataa – Moi Mobiilin kielellä datapottia – voi jakaa useamman laitteen kesken. Tämä palvelee hyvin esimerkiksi useamman riistakameran omistajaa.

Moi Mobiilin logoKäytännössä siis kuuden gigan simmi -liittymiä voi hankkia useamman, mutta kaikki simmit käyttävät datapottia yhdessä. Esimerkiksi siis jos toinen laite käyttää dataa neljän gigan verran ja toinen laite kahdeksan gigan verran, voi kahdeksan gigan laite käyttää neljän gigan laitteesta ylimääräiseksi jääneen datan.

Moi Mobiilin tarjoama mahdollisuus jakaa dataa eri SIM-korttien kesken on Suomessa ainutlaatuinen. Liittymä tunnettiin aiemmin nimellä kuuden euron simmi, jolloin liittymään kuului neljän gigan verran dataa. Vuonna 2020 Moi Mobiili kuitenkin kasvatti kyseistä liittymää, jolloin siitä tuli kuuden gigan simmi. Kuuden gigan simmi on 4G-liittymä, joten kyseessä on varsin tehokas ja nopea liittymä.

Moi Mobiililla on myös niin sanottuja rajattomia liittymiä, joihin sisältyy rajaton data sekä puheluita että viestejä. Riistakameraan rajaton liittymä on kuitenkin usein turhan tehokas, jolloin liittymästä käytännössä vain maksaa turhaan. 

Hahmottaakseen mihin kuuden gigan simmi riittää, käydään asia läpi esimerkin avulla. Tyypillisesti uuden sukupolven riistakameroissa lähetettävien kuvien koko on noin 500 kilotavua (kt). Puolestaan viisi sekuntia pitkän videon koko on 5 megatavua (Mt). Kun liittymä sisältää kuusi gigatavua (Gt) dataa kuukaudessa, kuvia voi lähettää 12 000 kappaletta ja keskilaatuisia videoita 1200 kappaletta. Näin ollen päivässä voi lähettää keskimäärin 400 kuvaa ja 40 videota.

Huomioitavaa on, että mitä parempilaatuisia kuvia ja videoita lähettää, sitä enemmän dataa kuluu. Esimerkiksi jos keskilaatuisten videoiden sijaan lähettää 10 sekunnin täysilaatuisia videoita, kuudella gigalla niitä pystyy lähettämään kuukaudessa puolet vähemmän, eli 600 kappaletta.

Moi Mobiili on DNA:n omistama operaattori, vaikka se kulkee täysin oman brändinsä alla. Hyvää tässä on se, että Moi Mobiili hyödyntää toiminnassaan DNA:n verkkoa, jonka kuuluvuus on Suomessa hyvä. DNA:n verkkoa on rakennettu ja paranneltu jo vuosia, joten heidän 4G-verkkonsa kattaa tällä hetkellä 99% suomalaisista heidän asuinpaikastaan riippumatta. 

Lisäksi DNA rakentaa muiden operaattoreiden tapaan Suomeen omaa 5G-verkkoaan, joka tulee entisestään tehostamaan yhteyksiä.

Riistakameroissa SIM-korttien ei tulisi esittää PIN-koodin kyselyä. Moi Mobiilin liittymät ovat saatavilla myös ilman PIN-koodia, joten tämä on riistakameroiden käyttäjille mieleinen ominaisuus. SIM-kortin saa itselleen PIN-koodittomana olemalla yhteydessä Moi Mobiilin asiakaspalveluun.  

Riistakameran vaatimat asetukset Moi Mobiili (DNA)

  • APN: internet
  • SMTP server: smtp.dnainternet.net
  • SMTP port: 25
  • SMTP account: abcd
  • SMTP password: abcd

Elisan riistakameraan sopivat liittymät

Elisa Laitenetti on Elisan suosittelema liittymä riistakameraan. Elisa Laitenetistä löytyy kolme eri vaihtoehtoa, jotka on suunniteltu ja testattu toimiviksi lähettävään riistakameraan. Lisäksi kyseiset liittymät sopivat myös GPS-paikantimeen ja koiran tutkapantaan. Elisa Laitenetti omaa yhteensopivuuden sekä mobiilidataa että tekstiviestejä hyödyntäviin laitteisiin.

Elisa Laitenetti -liittymät sopivat seuraaviin laitteisiin

  • Laitenetti S – lähetysnopeus 0,128 Mbit/s
    • Koiran tutkapantaan
    • GPS-seurantalaitteisiin
    • Riistakameraan (kuva)
  • Laitenetti M – lähetysnopeus 2 Mbit/s
    • Koiran tutkapantaan
    • GPS-seurantalaitteisiin
    • Riistakameraan (kuva)
    • Riistakameraan (video)
  • Laitenetti L – lähetysnopeus 5 Mbit/s
    • Koiran tutkapantaan
    • GPS-seurantalaitteisiin
    • Riistakameraan (kuva)
    • Riistakameraan (video)
    • Riistakameraan (live-video)

Elisan logoMitä tulee Elisa Laitenetti -liittymien tiedonsiirtoon, on se Suomen rajojen sisällä rajatonta joka liittymällä. Liittymät toimivat 2G-, 3G- ja 4G-verkoissa. Elisa Laitenetin liittymiä ei voi lähtökohtaisesti käyttää ulkomailla. Tämä kannattaa huomioida mikäli riistakamera on tarkoitus sijoittaa Suomen rajojen läheisyyteen. Jos liittyymää kuitenkin käytetään rajan toisella puolen, laskutetaan käytöstä erillisen ulkomaiden hinnaston mukaan.

Elisa Laitenetti -liittymät sisältävät myös puheominaisuuden, eli normaalihintaiset puhelut kotimaan lanka- ja matkapuhelinliittymiin. Puhelut laskutetaan puhuttujen minuuttien mukaan. Liittymien kuukausihintaan puolestaan sisältyy rajoitettu määrä tekstiviestejä. Ylimenevistä viesteistä laskutetaan per lähetetty viesti. Elisa Laitenetti -liittymät eivät ole määräaikaisia, eli  liittymäsopimuksen voi irtisanoa koska tahansa.

Elisalta löytyy myös prepaid-liittymiä, joita voi käyttää riistakamerassa. Tällä hetkellä tarjolla olevat Elisan prepaid-liittymät tulevat kuitenkin hinta-laatusuhteeltaan huonommiksi valinnoiksi riistakameroihin kuin Elisa Laitenetti -liittymät, joten mikäli vain mahdollista, kannattaa Elisan liittymän haluavan tarttua Elisa Laitenetti -liittymään.

Elisan kaikki liittymät hyödyntävät Elisan kattavaa verkkoa. Elisan 4G-verkko kattaa DNA:n verkon tapaan 99% suomalaisista asuinpaikasta riipumatta. Elisa on Suomen ehdotonta kärkeä 5G-verkon tiimoilta. Elisa on ensimmäinen operaattori, mikä toi 5G-liittymän Suomeen. 

Tulevaisuudessa myös riistakameroissa voidaan mahdollisesti hyödyntää 5G-verkkoja, mutta vielä se ei kata syrjäisempiä seutuja, minkä lisäksi 5G-liittymät ovat melko hintavia verrattuna liittymiin, joita riistakameroihin suositellaan.

Riistakameran vaatimat asetukset Elisa (pätevät myös Saunalahden liittymiin)

  • APN: internet TAI internet.saunalahti, jos SIM-kortin numero ei ala numeroilla 13- tai 14
  • SMTP server: posti.saunalahti.fi
  • SMTP port: 25
  • SMTP account: abcd
  • SMTP password: abcd

Telian riistakameraan sopivat liittymät

Telia itse suosittelee omista liittymistään riistakameraan Yhteys mukaan laitteeseen -liittymää sekä Rajaton Lite 0,2 M -liittymää.

Yhteys mukaan laitteeseen -liittymä on näistä liittymä, jota suositellaan erityisesti kodin laitteiden hallintaan. Kodin laitteiksi lasketaan tässä niin riistakamera, valvontalaite tai esimerkiksi ilmalämpöpumppu. Kyseisessä mobiililaajakaistaa käyttävässä liittymässä on 5 Mbit/s lähetysnopeus, mikä mahdollistaa laadukkaiden kuvien ja videoiden lähettämisen riistakamerasta esimerkiksi älypuhelimeen. 

Telian logoYhteys mukaan laitteeseen -liittymässä netin määrä on Suomessa rajaton. Kyseistä liittymää voi käyttää myös EU/ETA-maissa rajoitetun määrän, jonka jälkeen käytöstä laskutetaan käytettyjen gigojen mukaan. Liittymällä voi myös soittaa ja lähettää tekstiviestejä, mutta nämäkin laskutetaan erikseen per puhuttu minuutti ja per lähetetty tekstiviesti. 

Rajaton Lite 0,2 M -liittymä on pieneen käyttöön tarkoitettu perus nettiliittymä. Liittymän netin maksiminopeus riittää hyvin riistakameraan, jolta ei vaadita suuria ihmeitä. Tämänkin liittymän netin käyttö on Suomessa rajatonta ja EU/ETA-maissa rajoitettu tiettyyn määrään, jonka jälkeen käytöstä laskutetaan erikseen. Ulkomaan käyttö nousee tärkeäksi siinä kohtaa, mikäli riistakamera jostain syystä olisi tarkoitus asentaa naapurimaiden rajojen läheisyyteen. 

Myös Telialta löytyy prepaid-liittymiä, joita voi käyttää riistakamerassa. Tarjolla olevat Telian prepaid-liittymät tulevat kuitenkin hinta-laatusuhteeltaan huonommiksi valinnoiksi riistakameroihin kuin yllä mainitut Telian liittymät. Mikäli siis vain mahdollista, kannattaa Telian liittymän haluavan tarttua Telian yllä mainittuihin liittymiin.

Telian kuuluvuus ei jää kilpailijoitaan DNA:ta ja Elisaa huonommaksi. Myös Telian 4G-verkko kattaa 99% suomalaisista asuinpaikkaa katsomatta, minkä lisäksi Telia rakentaa kovaa vauhtia myös omaa 5G-verkkoaan. Edellä mainitut Telian riistakameraan suositellut liittymät toimivat 2G-, 3G- ja 4G-verkoissa.

Riistakameran vaatimat asetukset Telia

  • APN: internet
  • SMTP server: mail.inet.fi
  • SMTP port: 25
  • SMTP account: käytettävä sähköpostiosoite
  • SMTP password: jätä tyhjäksi
    • HUOM! Jos käytössä on Telian sähköpostiosoite, silloin salasana-kohtaan tulee syöttää Telian sähköpostin salasana.

DNA:n riistakameraan sopivat liittymät

DNA suosittelee riistakameroihin DNA Laitenetti -liittymiä. DNA Laitenetti -liittymät sopivat hyvin myös muihin laitteisiin, kuten valvontakameroihin. Liittymistä löytyy sekä perus- että plusversio. 

DNA Laitenetti -liittymä soveltuu erinomaisesti 2G-verkkoa hyödyntäviin laitteisiin. Liittymä sisältää rajattoman tiedonsiirron 128 Kbit/s nopeudella. Lisäksi liittymään sisältyy rajallinen määrä tekstiviestejä, joiden loputtua tekstiviesteistä laskutetaan käytön mukaan. Kyseisellä liittymällä ei kuitenkaan voi soittaa tai lähettää multimediaviestejä.

DNA Laitenetti on suunniteltu nimenomaan etäohjattavien laitteiden – kuten kuvia lähettävän riistakameran – käyttöön. Lisäksi liittymä sopii hyvin muihin sellaisiin laitteisiin, jotka tarvitsevat vain vähäistä tai satunnaista tiedonsiirtoa. DNA Laitenetti -liittymä toimii vain Suomessa.

DNAn logoKoska uuden sukupolven riistakameroiden tuottama HD-tasoinen videomateriaali vaatii liittymältä enemmän tehoa ja nopeutta myös haastavissa olosuhteissa, sopii niihin paremmin DNA Laitenetti Plus. Kyseinen liittymä on itse asiassa suunniteltu erityisesti riistakameroiden kuvien ja videoiden välittämiseen.

DNA Laitenetti Plus -liittymä soveltuu 3G- ja 4G-laitteisiin. Liittymän rajattoman netin lähetysnopeus 5 Mbit/s ja latausnopeus puolestaan 0,5 Mbit/s. Liittymä sisältää myös rajallisen määrän tekstiviestejä ja ylimenevistä laskutetaan per lähetetty viesti. Liittymä sisältää myös puheominaisuuden, josta laskutetaan erikseen puhuttujen minuuttien mukaan. Tämäkin DNA Laitenetti -liittymä toimii vain Suomessa.

DNA Laitenetti Plus -liittymä sopii riistakameroiden lisäksi muun muassa jahtikoiran tai muiden koirien tutkapantoihin puhe- ja paikannusominaisuuksien aktivoimiseksi. Liittymän puheominaisuus mahdollistaa esimerkiksi koiran haukun kuuntelun metsästystilanteessa tutkapannan avulla.

DNA:lta löytyy kilpailijoidensa tapaan prepaid-liittymiä, joita voi käyttää riistakamerassa. Tilanne on kuitenkin sama kuin Elisalla ja Telialla – tarjolla olevat DNA:n prepaid-liittymät eivät palvele riistakameran käyttäjää paremmin kuin DNA Laitenetti -liittymät, vaan ovat hinta-laatusuhteeltaan huonompia.

Kuten jo Moi Mobiilia esitellessä todettiin, DNA:n kuuluvuus on Suomessa hyvä. DNA:n verkko kattaa tällä hetkellä 99% suomalaisista heidän asuinpaikastaan riippumatta. DNA myös rakentaa omaa 5G-verkkoaan Suomeen, joka tulee jollain aikavälillä entisestään tehostamaan yhteyksiä.

Riistakameran vaatimat asetukset DNA

  • APN: internet
  • SMTP server: smtp.dnainternet.net
  • SMTP port: 25
  • SMTP account: abcd
  • SMTP password: abcd

Riistakameraliittymän hankinta pähkinänkuoressaan

  • Selvitä riistakameran ominaisuudet – onko kyseessä 2G-, 3G- vai 4G-malli.
  • Pohdi riistakameran sijainti tarkkaan ja selvitä sitten alueen liittymäkuuluvuudet.
  • Pohdi kuinka tarkkaa kuvaa riistakameran halutaan lähettävän. Mitä tarkempi kuvan on oltava, sitä kauemmin tiedonsiirrossa – eli sen lähettämisessä – kestää.
  • Kilpailuta liittymät, jotka sopivat omaan käyttöön. Merkittävää on etenkin hinta-laatusuhde, eli liittymän nopeus verrattuna hintaan.
  • Riistakameroihin sopivia liittymiä saa Suomessa ostettua kaikilta operaattoreilta.