Elisa Saunalahti Tarkka -liittymiä on ollut markkinoilla useita. Tällä hetkellä Elisan valikoimista löytyy Elisa Saunalahti Tarkka Perus sekä Elisa Saunalahti Tarkka Puhe. Esimerkiksi Elisa Tarkka 4G tai Elisa Tarkka 1M -liittymiä ei ole enää saatavilla. Artikkelissa käsitellään saatavilla olevaa kahta liittymää sekä niiden eroja, muun muassa miten ne eroavat Elisan muista liittymistä sekä kenelle Elisa Saunalahti Tarkka -liittymät sopivat.

Elisa Saunalahti Tarkka - puhelinliittymät

Joillekin sana ”Saunalahti” voi tuoda mieleen operaattorin, joka operoi itsenäisesti Suomessa reilu kymmenen vuotta sitten. Johtopäätös on osittain oikea, sillä Elisa ja Saunalahti ovat yhdistyneet, kun Elisa osti Saunalahden tehden siitä ensin oman tytäryhtiönsä ja 2010-luvun alussa sulauttaen sen täysin osaksi Elisaa. Liittymien nimissä oleva ”Saunalahti” siis totta tosiaan viittaa operaattori Saunalahteen. Saattaapa joku myös muistaa, että alkujaan Elisakin kulki nimellä Radiolinja.

Elisa osti Saunalahden.Kyseessä ovat siis Elisan liittymät, jotka toimivat Elisan verkossa. Elisan verkon kuuluvuus on erinomainen, se kattaa suomalaisista 99% – asuivatpa he missä päin Suomea tahansa. Elisa Saunalahti Tarkka Puhe -liittymässä ei ole nettiyhteyttä. Puolestaan Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymä sisältää 4G-verkkoyhteyden. Elisa on viimeisen vuoden aikana panostanut suuresti myös omaan 5G-verkkoonsa, mutta sitä Elisa Saunalahti Tarkka Perus-liittymä ei kykene hyödyntämään. 

Molempia Elisa Saunalahti Tarkka -liittymiä yhdistää se, että niiden hinta ei päätä huimaa! Nämä liittymät ovat sen verran edullisia, että niihin ei juurikaan tarjouksia osu. Kuitenkin hetkittäin ainakin Tarkka Perus -liittymän on uutena asiakkaana saanut tarjoushintaan. Aina harkitessaan uuttaa liittymää, liittymät kannattaa kilpailuttaa – se on paras tapa löytää parhaat tarjoukset. Kilpailutus ei vie aikaa kuin muutaman minuutin, mutta se takaa että itselle löytyy juuri se oikea liittymä.

Elisa Saunalahti Tarkka Perus

Elisan Saunalahti Tarkka Perus on edullinen liittymä, jonka kuukausimaksu sisältää rajattoman 1 Mbit/s nettiyhteyden. Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymään puhelut ja viestit eivät sisälly rajattomasti, vaan niistä maksetaan per puhuttu minuutti tai lähetetty tekstiviesti. 

Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymä on siis ensisijaisesti liittymä sellaiselle henkilölle, joka ei hirveästi käytä nettiä, mutta ei toisaalta myöskään soittele tai tekstiviestittele suuria määriä. Liittymään sisältyy kuitenkin rajaton mobiilidata, eli nettiä voi liittymän kuukausimaksulla käyttää niin paljon kuin haluaa. Liittymä soveltuu hyvin esimerkiksi lapsen ensimmäiseksi puhelinliittymäksi.

Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymän nettiyhteys ei kuitenkaan ole sieltä nopeimmasta päästä, mutta riittää mainiosti esimerkiksi WhatsAppin käyttöön, somen selailuun sekä uutisten että sähköpostien lukemiseen. Voidaan sanoa, että kyseessä on otollinen liittymä pääasiassa nettipohjaisia viestintäsovelluksia käyttävälle henkilölle. Liittymä henkilölle, joka haluaa netin mutta ei stressaa sen nopeudesta.

1 Mbit/s kuvaa siis liittymän datansiirron – eli netin – nopeutta. Nykypäivänä liittymien datansiirron nopeudet vaihtelevat suuresti aina 0,257 – 1000 Mbit/s. Todella harva kuitenkaan tarvitsee 1000 Mbit/s nopeudella toimivaa nettiä, mutta esimerkiksi he, jotka pelaavat videopelejä netin yli ja vaativat täydellisen nettiyhteyden, voivat päätyä 1000 Mbit/s nettivaihtoehtoon.

1 Mbit/s netin nopeus mahdollistaa myös videoiden katsomisen. Kuitenkin, koska kyseessä on latausnopeus, eli se, kuinka nopeasti liittymällä voidaan ladata asioista netistä laitteeseen, voi lataaminen 1 Mbit/s datansiirron nopeudella olla hieman hitaampaa. Lisäksi todelliseen datansiirron nopeuteen vaikuttaa myös oma sijainti sekä käytettävä puhelin ja sen tekniset ominaisuudet. Elisa kertoo datansiirron nopeuden vaihteluvälin olevan 0,4-1 Mbit/s. 

Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymä on puhelinliittymä, jossa käyttäjä ei maksa turhasta. Vaikka liittymän kuukausimaksuun sisältyy vain rajaton netti, tulee se kannattavaksi henkilölle joka ei paljoa soittele. Etenkin jos esimerkiksi kotona puhelin yhdistyy kodin langattomaan nopeampaan nettiin, on turha maksaa täysin rajattomasta liittymästä, joka sisältää myös puhelut ja tekstiviestit. 

Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymä on kuitenkin hinnoiteltu järkevästi, mikäli puheluita innostuisikin soittelemaan. Liittymän puheaika on verrattain edullista per minuutti. Vaikka kuukaudessa tulisikin soiteltua parin tunnin edestä, ei se puhelinlaskua vielä nosta pilviin. Toki jos sitä enemmän mielii soitella, silloin kannattaa tutustua myös Elisa Huoleton -liittymiin.

Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymää voi käyttää myös ulkomailla. Pohjoismaissa ja Baltiassa netti on käytettävissä rajattomasti kuten Suomessakin. EU- ja ETA-maissa liittymällä voi surffailla rajattomasti 9 gigatavun verran kuukaudessa. 

Netin käyttö kuluttaa datansiirtoa koko ajan. Datansiirtoa kuluttavat myös sovellukset, jotka vaativat toimiakseen netin – vaikka ne olisivat vain auki taustalla. Eri toiminnot kuluttavat datansiirtoa eri määriä. Liittymissä, joissa on rajaton netti, dataa voi siirtää rajattomasti. Kuitenkin kun EU- ja ETA-maissa kuukausihintaan sisältyvälle käytölle on asetettu katto, on hyvä ymmärtää mihin se riittää.

Avataan asiaa esimerkkien kautta. Jos lomalla mielii kuunnella musiikkia, kuluttaa muun muassa Spotifyn päivittäinen tunnin kuuntelu dataa 3,45 Gt kuukaudessa. Puolestaan Facebookin ystävälle tunnin päivittäinen ”facebookkailu” kuluttaa noin 2,7 Gt kuukaudessa. Netflixin ystävälle kulutus onkin sitten suurempaa – teräväpiirtolaadulla suoratoistaessa dataa kuluu huimat 1,5 Gt jo yhdessä tunnissa. 

Reissatessa ulkomailla tämä kannattaa ottaa huomioon oli käytössä sitten Elisa Saunalahti Tarkka Perus -liittymä tai jokin muu liittymä. Yllättäen datansiirto ei kuitenkaan tule täyteen, vaan operaattori ilmoittaa kun datansiirtokiintiö on tulossa täyteen sekä sen, mitä surffailu gigatavua kohden sen jälkeen kustantaa. Elisa Saunalahti Tarkka on myös sopiva liittymä luottotiedottomalle, koska maksuhäiriöisen on mahdollista ostaa se vakuusmaksua vastaan.

Elisa Saunalahti Tarkka Perus pähkinänkuoressaan

  • Taloudellinen perusliittymä nettiyhteydellä
  • Soitetut puhelut ja lähetetyt tekstiviestit laskutetaan erikseen käytön mukaan
  • Liittymä sisältää rajattoman netinkäytön 1 Mbit/s nopeudella, ilman datakattoa 
  • Liittymä toimii 2G-, 3G- ja 4G-verkoissa
  • Rajaton netin käyttö myös muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa
  • EU- ja ETA-maissa nettiä voi käyttää 9 Gt verran kuukaudessa ilman lisämaksua
  • Liittymällä voi soittaa WiFi-puheluja ilman lisämaksua 
  • Liittymä ei ole määräaikainen, vaan sen voi päivittää koska vain
  • Liittymän avaamisen yhteydessä veloitetaan muutaman euron suuruinen avausmaksu
  • Liittymää ei myydä yrityksilleElisa ja Saunalahti ovat yhdistyneet.

Elisa Saunalahti Tarkka Puhe

Elisa Saunalahti Tarkka Puhe -liittymä on edullinen liittymä, joka ei sisällä internetyhteyttä. Liittymällä voi soittaa ja lähettää tekstiviestejä, joista laskutetaan erikseen soitettujen minuuttien tai lähetettyjen tekstiviestien määrän mukaan. Liittymässä on kuukausimaksu, mutta se ei kata puheluiden ja tekstiviestien osuutta. 

Elisa Saunalahti Tarkka Puhe -liittymä sopii erityisen hyvin käytettäväksi sellaisissa puhelimissa, joissa ei ole netin käyttömahdollisuutta. Liittymä sopii myös sellaisille henkilöille, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai saa käyttää nettiä. Kyseisellä liittymällä ei ole mahdollista mennä nettiin edes erikseen netin käytöstä maksamalla.

Elisa Saunalahti Tarkka Puhe -liittymä on tarkoitettu nimensä mukaisesti puhumiseen. Vaikka soitetuista puheluista ja tekstiviesteistä laskutetaan käytön mukaan, on ne hinnoiteltu käyttäjäystävällisesti. Mikäli itse tulee soiteltua maksimissaan reilun neljän tunnin verran tai vaihtoehtoisesti lähetettyä tekstiviestejä maksimissaan 240 kappaletta kuukaudessa, on tämä liittymä oiva valinta.

Jos puheaikaa kuluu reilusti neljää tuntia enemmän tai tekstiviestejä tulee läheteltyä yli 240 kuukaudessa, silloin lompakon kannalta hyväksi vaihtoehdoksi tulee Elisa Huoleton -liittymät, joihin sisältyy rajaton puheaika sekä rajattomat tekstiviestit. Toki Elisa Huoleton -liittymiin sisältyy myös rajaton netti, mutta sitä ei ole pakko käyttää jos ei halua.

Elisa Saunalahti Tarkka Puhe -liittymä on hyvä valinta esimerkiksi vara- tai hätäkännykkään. Lisäksi liittymä voi olla hyvä valinta nuoremmalle lapselle ensimmäiseen puhelimeen, kun halutaan ehkäistä lapsen pääsemistä netin syövereihin ilman vanhempien valvontaa. Toki vaikka itse liittymään ei netti sisälly, voi puhelimen sen mallista riippuen yhdistää esimerkiksi kodin langattomaan nettiin. 

Elisa Saunalahti Tarkka Puhe pähkinänkuoressaan

  • Taloudellinen liittymä ilman nettiä
  • Puhelut ja tekstiviestit eivät sisälly kuukausihintaan, vaan niiden käytöstä laskutetaan erikseen käytön mukaan
  • Liittymä hyödyntää 2G- ja 3G-verkkoja
  • Liittymä toimii myös ulkomailla, käytöstä laskutetaan erikseen käytön mukaan
  • Liittymä ei ole määräaikainen, vaan sen voi päivittää tehokkaampaan liittymään koska vain
  • Liittymän avaaminen maksaa muutaman euron
  • Liittymää ei myydä yrityksille

Elisa Saunalahti Tarkka vai Elisa Huoleton?

Se kumpi liittymätyyppi itselle sopii – Elisa Saunalahti Tarkka vai Elisa Huoleton – riippuu siitä, mitkä omat tarpeet ovat. Elisa Saunalahti Tarkka -liittymät eivät ole täysin rajattomia. Elisa Huoleton liittymät puolestaan ovat. Lisäksi Elisa Huoleton -liittymiä saa 5G-liittymillä.

Kun puhelimen käyttö on monipuolista ja aktiivista, Elisa Huoleton -liittymät ovat usein parempi valinta. Kaikkiin Elisa Huoleton -liittymiin sisältyy rajattomasti puheaikaa, rajattomat tekstiviestit sekä rajaton netti. 

Elisa Saunalahti Tarkka -liittymät puolestaan sopivat silloin, kun puhelimen käyttö on yksipuolisempaa eikä niin aktiivista. Oikeastaan liittymän nimen mukaan ne sopivat henkilöille, jotka ovat tarkkoja puhelimen käytöstään.

Elisa Huoleton -liittymien kohdalla valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko etsinnässä 4G- vai 5G-liittymä. Elisa Saunalahti Tarkka -liittymät eivät voi hyödyntää ollenkaan 5G-verkkoa, Puhe-liittymä ei edes 4G-verkkoa. Näin ollen 5G-liittymää etsivä voi samantien tiputtaa tarjoomasta Tarkka-liittymät pois.

Kun netin nopeudella on merkitystä, parhaan hyödyn saa liittymästä, jonka netin nopeus on vähintään 50Mbit/s. Mikäli netin nopeus on itselle tärkeää, silloin Huoleton-liittymät ovat parempi valinta kuin Tarkka Perus -liittymä. Mikäli puolestaan tärkeää on vain rajaton netti, mutta ei niinkään nopeus, pärjää hyvin 1 Mbit/s Tarkka Perus -liittymällä. 

Punnitessaan Huoleton- ja Tarkka-liittymien välillä, tulee ensin tunnistaa omat puhelimen käyttötottumukset tai se, mihin tarkoitukseen uuttaa liittymää ollaan hankkimassa. Tarkka Perus -liittymä sopii hyvin henkilölle, joka käyttää pitkälti nettipohjaisia viestimiä välittämättä netin nopeudesta. Tarkka Puhe -liittymä puolestaan sopii silloin, kun nettiä ei tarvita tai haluta ollenkaan, mutta on oltava puhelin jolla voi soittaa ja johon voi soittaa. 

Kummassakin Tarkka-liittymässä puhelut ja tekstiviestit laskutetaan erikseen käytön mukaan. Kun puheluita ei tule soiteltua kuukaudessa kolmea neljää tuntia enempää, ovat Tarkka-liittymät hyvä valinta.

Huoleton-liittymät puolestaan kannattaa ottaa tarkasteluun silloin, kun itse tulee soiteltua yli reippaasti yli kolme neljä tuntia vaikka nettiä ei käyttäisi. Tämä johtuu siitä, että rajattomat Huoleton-liittymät on hinnoiteltu hyvin kilpailukykyisiksi. Tällöin käytön mukaan laskutettava liittymä tulee kalliimmaksi kuin rajaton liittymä.

Huoleton-liittymät ovat oikea valinta myös silloin, kun liittymällä sekä soitetaan, viestitellään että käytetään nettiä tasapuolisesti. Rajattomat liittymät ovat siitä erinomaisia, että niiden kuukausimaksu pysyy samana huolimatta siitä paljonko liittymää käytetään. Toki soitot maksullisiin palvelunumeroihin laskutetaan aina erikseen myös rajattomissa liittymissä. Myös puhelut Pohjoismaiden, Baltian, EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta voivat olla hintavia.

Huoleton-liittymiä löytyy Elisan valikoimasta useita. Huoleton-liittymät eroavat toisistaan netin kapasiteetilla. Liittymiä on saatavilla siis sekä 4G-verkolle että 5G-verkolle. Huomioitavaa on, että vaikka 5G-verkko ei kata vielä koko Suomea, siirtyy se automaattisesti hyödyntämään 4G-verkkoa 5G-verkon kantaman ulkopuolella. Näin ollen 5G-liittymät toimivat myös Suomen lähes joka kolkassa.

Elisalla on Suomen kattavin 5G-verkko.5G-verkko on uusimman sukupolven verkkoyhteys, joka takaa aiempaa nopeammat nettiyhteydet. 5G-verkon ennustetaan tulevaisuudessa mullistavan monia asioita sen kykyjen ansiosta. Toistaiseksi 5G-verkkoja löytyy lähinnä suurimpien kaupunkien läheisyydestä. Elisa on ollut Suomessa 5G-verkkojen suunnan näyttäjä. Elisa toi ensimmäisenä operaattorina 5G-verkot suomalaisille kuluttajille ja heidän 5G-verkkonsa on tällä hetkellä Suomen kattavin.

Huoleton-liittymiä löytyy eri hintaluokissa. Hinta määräytyy netin verkon – eli 4G- vai 5G-verkko – sekä nopeuden mukaan. Huoleton-liittymiä löytyy netin nopeuden mukaan välillä 10-1000 Mbit/s. 100-300 Mbit/s ovat yleisimpiä rajattomien liittymien nopeuksia. Nämä nopeudet riittävät mainiosti muun muassa suoratoistopalveluiden korkealaatuisten ohjelmien katseluun, suurten tiedostojen lataamiseen sekä päivittäisten asioiden hoitamiseen. 

Edellä mainituilla nopeuksilla voi netissä myös pelata, mutta usein paljon ja nopeaa tiedonsiirtoa vaativia nettipelejä pelaavat panostavat vieläkin nopeampaan nettiin. Nopeampaan ja tehokkaampaan nettiin panostavat myös ne, jotka vaativat puhelimeltaan muista syistä aina vakaata ja täysin toimivaa nettiä. Tehokkaamman netin omaavat liittymät toimivat paremmin myös silloin, kun verkossa on samaan aikaan paljon käyttäjiä. 

Elisa Huoleton 4G -liittymät pähkinänkuoressaan

  • 4G-liittymien toiminta-alue kattaa 99% Suomesta ja ne sopivat monipuoliseen ja aktiiviseen käyttöön
  • Kaikki Huoleton 4G -liittymät sisältävät rajattoman netin ilman datakattoa
  • 4G-verkossa netin nopeuden vaihteluväli on 4G-verkossa on 5 Mbit/s aina liittymän maksiminopeuteen
  • Huoleton 4G -liittymät pystyvät toimimaan 2G-, 3G- ja 4G-verkoissa
  • Rajaton netti on käytettävissä ilman datakattoa myös Pohjoismaissa ja Baltiassa 
  • Muissa EU- ja ETA-maissa datan käytölle on datakatto, jonka suuruus riippuu liittymän netin kapasiteetista 
  • Kaikki Huoleton 4G -liittymät sisältävät rajattomat normaalihintaiset puhelut ja viestit kotimaan numeroihin, lisäksi puheluita ja viestejä sisältyy rajattomasti EU- ja ETA-maissa matkustettaessa EU- ja ETA-maiden numeroihin
  • Kaikkiin Huoleton 4G -liittymiin sisältyy Wi-Fi-puhelut ilman lisämaksua
  • Huoleton 4G -liittymät eivät ole määräaikaisia, joten ne voi päivittää toiseen liittymään koska tahansa
  • Uuden Huoleton 4G -liittymän avaaminen maksaa muutaman euron
  • Huoleton 4G -liittymiä ei myydä yrityksille

Elisa Huoleton 5G -liittymät pähkinänkuoressaan

  • Huoleton 5G -liittymät ovat huippunopeita liittymiä, jotka toimivat aina ensisijaisesti 5G-verkoissa ja niiden kantaman ulkopuolella 4G-verkoissa
  • Huoleton 5G -liittymät sisältävät rajattoman netin ilman datakattoa
  • Huoleton 5G -liittymät pystyvät hyödyntämään 2G-, 3G-, 4G- ja 5G-verkkoja.
  • 5G-verkossa nopeuden vaihteluväli on 10 Mbit/s aina liittymän maksiminopeuteen
  • Rajaton netti on käytettävissä ilman datakattoa myös Pohjoismaissa ja Baltian maissa 
  • Muissa EU- ja ETA-maissa datan käytölle on asetettu datakatto, jonka suuruus riippuu liittymän netin kapasiteetista 
  • Kaikki Huoleton 5G -liittymät sisältävät rajattomasti normaalihintaisia puheluita ja tekstiviestejä kotimaan numeroihin, lisäksi puheluita ja viestejä sisältyy rajattomasti EU- ja ETA-maissa matkustettaessa EU- ja ETA-maiden numeroihin
  • Kaikkiin Huoleton 5G -liittymiin sisältyy myös Wi-Fi-puhelut ilman lisämaksua
  • Huoleton 5G -liittymät eivät ole määräaikaisia, joten ne voi vaihtaa toiseen liittymään niin halutessaan koska vain
  • Uuden Huoleton 5G -liittymän avaaminen maksaa muutaman euron
  • Huoleton 5G -liittymiä ei myydä yrityksille, vaan yrityksille on myynnissä Elisan yritysliittymät