Sähkön kilpailutus

Helppohinnan sähkön kilpailutus kestää keskimäärin 6 minuuttia!
Käyttäjämme säästävät kilpailuttumalla keskimäärin 107€/vuosi!

tai arvioi liu'uttamalla

Arvioitu vuosikulutus (kWh)
8000 kWh

Välittäjän vieraskynä: Vinkkejä sijoitusasunnon hankintaan

Asunnot mielletään turvalliseksi sijoitusmuodoksi ja sijoitusasuntojen hankkimisesta on tullut suorastaan trendikästä. Sen lisäksi, että vuokraustoiminta on arvokasta niin kansantaloudellemme kuin asuntoa tarvitsevillekin, vuokranantaja saa sijoitusasunnosta säännöllistä kuukausittaista tuloa, varmaa arvonnousua ja tuottoon voi vaikuttaa talonpoikaisjärkeä käyttämällä. Pankit antavat mielellään lainaa sijoitusasunnon hankintaan ja asunto takaa lainasta 70%. Rahoittamalla hankinnan suurelta osin lainalla pääsee hyödyntämään velkavipua, eli tuottoa sijoitetulle omalle pääomalle saa hyvin. Vuokralainen maksaa vuokraa ja kuukausi kuukaudelta velka vähenee ja omaisuus karttuu.

Mutta ennen kuin innostut liikaa, pieni varoituksen sana: asuntosijoittaminen vaatii onnistuessaan myös sosiaalisia taitoja ja välillä joutuu näkemään pientä vaivaa. Vuokralaisen epäonnistunut valinta voi viedä hyvän tuoton ja aiheuttaa monta unetonta yötä. Mikäli et halua ottaa turhia riskejä, vuokralaishankinnan voi ulkoistaa hyvälle vuokravälittäjälle ja maksettu palkkio tulee takaisin ajan ja vaivan säästönä. Asuntosijoittaminen on erittäin mielenkiintoista ja taitojen karttuessa siitä saa helposti elinikäisen harrastuksen. Usein asuntosijoittaminen periytyy ja markkinoilta löytyy monia vuokranantajia, jotka jatkavat isänsä tai ukkinsa viitoittamalla tiellä.

Sijoitusasunnon voi hankkia ajatellen säännöllistä kuukausituloa tai tähdätä arvonnousuun. Toinen sijoitusstrategia vaatii pitkäjänteisyyttä ja toinen hakee nopeita voittoja. Kun ostaa halvalla ja myy kalliilla, rikastumista vähentää vain myyntivoiton vero ja siltäkin välttyy asumalla itse ko. asunnossa vähintään kaksi vuotta. Remontointitaitoiset metsästävät innokkaasti kuolinpesien vuosien saatossa kulahtaneita asuntoja ja uudistavat ne houkutteleviksi. Myös pitkäaikaisen sijoitusstrategian kannattaja saa kuukausituoton lisäksi arvonnousua, kunhan kohde on oikein hankittu.

Mutta miten ostaa oikein? Sijoitusasunto tuottaa vain, jos siinä on vuokralainen, eli kannattaa ostaa asunto sieltä missä on kysyntää. Vuokralaisen etsiessä asuntoa tärkein kriteeri on sijainti, toiseksi sijainti ja kolmanneksi sijainti. Keskusta vetää, sillä ihmiset haluavat olla siellä missä muutkin. Silti asuntoa ei pidä hankkia hintaan mihin hyvänsä, sillä tuottoa ei saa, jos maksaa liikaa. Helpointa on aloittaa hankkimalla kohde tutusta kaupungista, missä asunnon hallinnointi on helpompaa, mutta myöhemmin voi kasvattaa reviiriään. Muuttovoittoinen, kasvava ja kehittyvä talousalue varmistaa asunnon kysynnän. Mieti, missä ihmiset liikkuvat, missä ovat työpaikat ja minne on hyvät liikenneyhteydet.

Taloyhtiöön perehtyminen on kullan arvoista. Jos taloyhtiön yhtiövastike on poikkeuksellisen halpa, kannattaa selvittää syy eli onko taloyhtiö oikeasti hoidettu tehokkaasti vai onko remontit tekemättä ja kaikki odottaa nurkan takana. Isännöitsijöitä ja hallituksia on moneen junaan ja osa on jäänyt asemalle. Onnistunut sijoittaja valitsee kiinnostavan alueen ja sieltä muutaman kiinnostavan taloyhtiön, joihin perehtyy jo etukäteen, ja kun asunto tulee tarjolle, iskee kiinni nopeasti.

Mikäli kohteessa on valmiina vuokralainen, joka selvästi maksaa ylihintaa ja tuotto on huikea, kannattaa ottaa järki käteen. Vuokralainen voi lähteä kuukauden päästä ja vuokrataso on pakko asettaa normaalitasolle, jotta asunnon saa vuokrattua. Alueen oikeaan vuokratasoon voi tutustua sivustoilla Vuokraovi.com, Oikotie.fi ja oikeaa tietoa saa paikallisilta välittäjiltä, jotka tuntevat markkinat.

Yleensä sijoitusasuntoa etsivät haluavat edullisen, remontoidun yksiön keskustasta taloyhtiöstä, johon putkiremontti on tehty eikä muitakaan isoja remontteja ole tiedossa. Valitettavasti näitä kohteita ei ole paljon tarjolla ja on pakko miettiä muitakin vaihtoehtoja, tai unohtaa sijoitusasunnon hankinta. Moni asunnon omistaja haluaa asunnosta eroon, kun taloyhtiö ilmoittaa lähestyvästä putkiremontista, ja tällöin voi olla hyvä hetki tehdä edullinen hankinta. Putkiremontti aiheuttaa sijoittajalle hieman lisävaivaa, mutta kustannukset oikein huomioiden, ostos voi olla tuottoisa. Osallistumalla taloyhtiön päätöksentekoon voi huolehtia, että remontin kulut ja ylimääräiset vastikkeet tuloutetaan taloyhtiön kirjanpidossa, jolloin ne voi myös vähentää vuokratuloista ja tuotto paranee.

Hyvää tietoa asunnon sijoittamiseen löytyy mm. Suomen Vuokranantajat ry. sivustolta www.vuokranantajat.fi ja www.vuokrakas.com

Jätä kommentti