Finkraftin toimittama sähkö on täysin vihreää sähköä eli uusiutuvista energialähteistä valmistettua energiaa. Finkraft toimittaa asiakkailleen sähköä, joka on valmistettu tuulivoimalla, vesivoimalla ja aurinkoenergialla. Finkraft myy asiakkailleen sähköä mutta yhtiö myös ostaa sitä aurinkopaneeleilla sähköä tuottavilta pientuottajilta. Järjestelmä tulee olla liitetty sähköverkkoon, jotta sitä voi myydä ja pientuottajan tulee tehdä sopimus sähkönmyynnistä sähköyhtiön kanssa.
Jos kuitenkin olet kiinnostunut ostamaan sähköä ja haluat sähkösi olevan ympäristöystävällistä vihreää sähköä tutustu alla Finkraftin uusiutuvista energialähteistä valmistettuun sähköön.
Uusiutuvat energialähteet
Aurinkoenergiasta on aivan viimeisinä vuosina tullut myös Suomessa varteen otettava vaihtoehto aurinkopaneelien ja –keräinten tekniikan kehittyessä ja niiden tuottaman energian hyötysuhteen parantuessa huimaa vauhtia. Auringon säteilymäärät vuodessa ovat Etelä-Suomessa samansuuruisia kuin Keski-Euroopassa. Suurin osa säteilyenergiasta saadaan kuitenkin maaliskuun ja syyskuun välillä Etelä-Suomessa. Säteilyn määrän vaihtelut ovat täysin vuodenaikaan sidottuja. Tyypillisesti aurinkoenergiaa myös käytetään kesämökeillä ja paikoissa, joissa muuta vaihtoehtoa ei ole tarjolla energian saamiseksi. Aurinkoenergian varastointi akkuihin on tänä päivänä mahdollista ainakin pieninä määrinä. Akkujen energiaa voidaan käyttää, kun auringon säteilyn määrä on vähäinen esimerkiksi pilvisellä ilmalla. Tuulivoima on myös erittäin ympäristöystävällinen tapa tuottaa energiaa. Se ei saastuta ympäristöä ja sen käyttökustannukset ovat pienet. Suomessa on tuulivoimaloita yli 200 mutta niiden tuottama energia on vain noin yhden prosentin luokkaa koko maan energiantuotannosta. Nykyisin käytössä on niin sanottuja pientuulivoimaloita, joita käytetään maataloudessa ja pienissä laitoksissa mutta myös kotitalouksissa ja vapaa-ajan asunnoissa. Pientuulivoimalan tuottamalla energialla voidaan esimerkiksi lämmittää mökkejä ja käyttövettä. Pienimpien pientuulivoimaloiden teho on noin pari sataa wattia ja niiden lapojen halkaisija on noin kaksi metriä. Vesivoimalla on Suomessa viime vuosisadan puolen välin aikoihin tuotettu suurin osa maan sähköstä. Tällä hetkellä maassamme vesivoimalla tuotettu energia vuodessa on noin neljä prosenttia koko energiantuotannosta. Vesivoimaloita Suomessa on tällä hetkellä yli 200. Vesivoimalat eivät saastuta ilmastoa eikä niistä aiheudu kasvihuonekaasupäästöjä. Myös vesivoimalaitokset, samoin kuin tuulivoimalat, ovat edullisia käyttökustannuksiltaan, sillä niiden käyttöikä on korkea. Suomessa on olemassa myös pienvesivoimaloita, joita on yhteensä noin 150.
Finkraftin sähkösopimukset
Sähkösopimuksia Finkraftilla on tarjolla sekä määräaikaisia että toistaiseksi voimassa olevia. Valitse alla olevasta listasta itsellesi sopiva sopimus. Tai vielä helpompi tapa valita oikea ja edullisin sähkösopimus on tehdä sähkövertailu sivullamme ja noin viidessä minuutissa kerromme sinulle, mikä on sinun kotiisi paras sähkösopimus.
- Kraft Eko: Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva, voit vapaasti vaihtaa sähkösopimusta milloin tahansa.
- Kraft Kuukausi-spot: Tämäkin sopimus on toistaiseksi voimassa oleva, ja voit halutessasi vaihtaa sopimuksen toiseen. Sähkön hinta on ajantasalla oleva markkinahinta.
- Kraft Q: Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja sähkön hinta on ajantasalla oleva markkinahinta, joka päivitetään kolmen kuukauden välein.
- Kraft 1: Sopimus on määräaikainen ja voimassa yhden vuoden.
- Kraft 2: Sopimus on määräaikainen ja voimassa kaksi vuotta.
- Kraft Pörssi: Toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jota voit vaihtaa halutessasi ilman irtisanomisaikaa.
- Kraft Pörssi 1: Vuoden määräaikainen sopimus.
Muistathan, että kaikki Finkraftin myymä sähkö on vihreää sähköä eli se on tuotettu ekologisesti. Mutta kestävään kehitykseen kuuluu myös energian säästäminen, se on yksi parhaista tavoista suojella ympäristöä ja pienentää päästöjä.