Sähkön kilpailutus

Helppohinnan sähkön kilpailutus kestää keskimäärin 6 minuuttia!
Käyttäjämme säästävät kilpailuttumalla keskimäärin 107€/vuosi!

tai arvioi liu'uttamalla

Arvioitu vuosikulutus (kWh)
8000 kWh

Virtaset – Lapsiperheen talohelvetistä terveelliseen kotiin 2/3

Viime jaksossa tutustuimme Virtasten (nimi muutettu) perheeseen, joka muutti alkukesästä 2010 lähes uuteen, vuonna 2008 rakennettuun erillistaloon Uudellamaalla. Perheen lapsen sairastelun, oudon hajun sekä ilmavuoto-ongelmien syitä oli alettu ratkomaan, mutta vielä ei oltu päästy alapohjan materiaalinäytteitä pidemmälle. Rossipohjasta eli puurakenteisesta tuulettuvasta alapohjasta otetuista materiaalinäytteistä löydettiin vahva viite vaurioon ja jatkossa olisi syytä keskittyä rakennuksen rakennusteknisiin ongelmiin, jotta ongelmien perimmäiset syyt löydettäisiin.

Perheen luona kävi kuukausien saatossa asiantuntijoita rakennuttajan edustajasta terveystarkastajaan. Talopaketin edustaja tutki Virtasten keittiöpöydän äärellä rakennuspiirustuksia ja huomasi heti, ettei rossipohjaa oltu rakennettu piirustusten mukaisesti. Tuuletusluukkuja oli seitsemän sijaan kaksi, eikä vesikatolle johtanut tuuletushormia.

Raksystemsin Matti Kaijomaan jatkaessa tutkimuksia havaittiin myös, että alapohjan materiaalivalinnat olivat vastoin määräyksiä, perusmuurin vedeneristys oli tehty vastoin hyvää rakennustapaa ja määräyksiä, sadevesiviemärit oli asennettu väärin ja mikä pahinta, rakennuksen vierustojen maatäytöt oli täytetty hienolla maa-aineksella.

”Kaivurin kustannukset tuntuivat alkuun todella kalliilta emmekä halunneet seisottaa sitä yhtään turhaa pihassamme. Kuitenkin kun kaivurin kaivaessa havaittiin maamassojen väärä laatu, oli hyväksyttävä ajatus siitä, että aikataulu ja kustannukset tulevat menemään yli kaikkien aikaisempien arvioidemme” totesi perheen isä. Tässä vaiheessa Virtasten luottamus rakennuttajaan oli viimeisiäkin rippeitä myöden kadonnut ja ajatus siitä, että päästäisiin pienillä korjauksilla oli unohdettava. Valoa projektiin toi kuitenkin se, että rakennukselle oli löydetty luotettavat ja asialliset rakennusmiehet sekä korjaustöiden valvojaksi Raksystemsin Matti Kaijomaa. Työt ja tutkimukset etenivät ja luottamus oli molemminpuoleista.

Putkieristeet pois paikaltaan.
Putkieristeet pois paikaltaan.

Taloon teetettiin lämpökamerakuvaus sekä ilmatiiviysmittaus yläkerran vetoisuuden ja putkien jäätymisen vuoksi. Ilmavuotoluvuksi saatiin 7.1, joka on kyseisen aikakauden rakennukselle heikko. Virtasten taloa vastaavissa taloissa tavoiteluku voisi olla 2 (tavoitteeseen vaikuttaa mm. rakennusmateriaalit, alapohjarakenne jne.). Rakenteiden avausten yhteydessä todettiin rakenteissa erittäin vakavia puutteita; mm. yläkerran nurkista puuttui kokonaan lämmöneristys ja osasta ulkonurkista puuttui tuulensuojalevytys. Sisäpuolelta rakenteita avattaessa havaittiin höyrynsulkujen asennuksessa merkittäviä vuotokohtia mm. sähköputkien läpivientien kohdalla.

Isot haasteet korjaustöille asettivat tontti ja rakennuksen sijainti. Tontti oli ahdas, kallioinen ja sijaitsi jyrkässä rinteessä. Talon vierustalta kaivettu maa tuli viedä monen eri välivaiheen kautta rinteen alapäähän, josta se päästiin vasta keräämään pois työmaalta. Sama ongelma jatkui ylöspäin tultaessa.

Rakennuksen ulko- ja sisäpuoliset korjaukset olivat laajat; alapohja sekä yläkerta jouduttiin uusimaan lähes kokonaan, talon vierustäytöt uusittiin ja sadevesijärjestelmä korjattiin. Alkuperäisen talopaketin osuus todettiin kunnossa olevaksi. Kaikki ylimääräinen, mikä oli rakennuttajan rakentamaa, uusittiin alusta loppuun asti. Kaiken kaikkiaan korjaukset kestivät n. neljä kuukautta ja perhe pystyi asumaan remontin ja rakennusmiesten keskellä hyvällä huumorilla sekä hyvän alipaineistuksen ansiosta. Talon sisätilat pystyttiin pitämään erossa remonttipölystä ja perheen arjen oli mahdollista rullata eteenpäin mahdollisimman tavalliseen tapaan. ’Tällä hetkellä on hyvä elää omassa kodissa, sillä tunnemme talon erinomaisesti kaikkien korjausten myötä’ toteaa perheen äiti.

Maa-aines alapohjatilassa kosteaa ja hienojakoista.
Maa-aines alapohjatilassa kosteaa ja hienojakoista.

Kaiken kaikkiaan Kaijomaa teki kohteeseen kymmenen valvonta- ja tutkimuskäyntiä. Valvontapöytäkirjassa todetaan, että ”kohteessa havaittiin poikkeuksellisen paljon merkittäviä rakennusvirheitä, kun otetaan huomioon kohteen rakennusajankohta. Rakennusvaiheessa ei monin paikoin ole noudatettu suunnitelmia, voimassa olevia rakennusmääräyksiä/- ohjeita, mikä viittaa siihen, että kohteen työmaavaiheen aikaisessa valvonnassa ja työntekijöiden työhönopastuksessa on ollut puutteita. Kohteessa nyt tehdyt korjaukset ovat olleet välttämättömiä, jotta jatkossa taataan rakenteiden kosteustekninen toiminta ja vaurioitumattomuus sekä asumisterveys.”

Perhe päätti haastaa niin rakennuttajan kuin myyjänkin oikeuteen heinäkuussa 2012, kun asiaa ei saatu heidän kanssaan sovinnollisesti selvitettyä.

Virtasten perheen tapausta seurataan vielä ensi kerralla. Silloin selviää kuinka oikeuskäsittely päättyi ja mitä perheelle kuuluu tänään.

Kuvat ovat Raksystemsin asiantuntijalausunnoista. Talo ei liity tapaukseen.

Jätä kommentti