Sähkön kilpailutus

Helppohinnan sähkön kilpailutus kestää keskimäärin 6 minuuttia!
Käyttäjämme säästävät kilpailuttumalla keskimäärin 107€/vuosi!

tai arvioi liu'uttamalla

Arvioitu vuosikulutus (kWh)
8000 kWh

Kaikkea sattuu ja tapahtuu

Kun paljon muuttaa, osuu matkan varrelle kaikenlaisia muuttokeikkoja. Niemen pitkäaikaisella muuttoexpertillä Jan Erikssonilla on vuosien kokemus niin koti- kuin yritysmuutoista. Hän voisi kertoa lukuisia sattumuksia matkan varrelta. Tässä blogissa on muutama hänelle mieleen jäänyt kokemus kotimuutoista;

”Olimme kymmenen vuotta sitten menossa muuttamaan vanhempaa rouvaa 32 m2 suuruisesta asunnosta, joka sijaitsi kerrostalon kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa. Olimme varanneet muuttoon ison kuorma-auton ajatellen, että kyllä tuon kokoisen asunnon tavarat siihen hyvin mahtuvat. Perillä odotti aikamoinen yllätys, kun rouva oli kerännyt tavaroitaan muovikasseihin ja sitonut kassit rappukäytävän kaiteisiin koko matkalle alhaalta ylös asuntoon asti. Tavaraa täynnä olevan asunnon lisäksi irtaimistoa oli vielä kellarissa ja kahdessa ylimääräisessä häkkivarastossa. Teki siis tiukkaa saada mahtumaan kaikki muuttotavara varattuun kuorma-autoon.

Toinen vastaava tapaus tavaran hamstraamisesta sattui joitain vuosia sitten, kun iäkäs mies oli hamstrannut sanomalehtiä koko asuntonsa täyteen ja huoltoyhtiö pyysi meitä tyhjentämään asunnon palo- ja kuormitusvaaran takia. Asuntoon meidät päästi omistajan sukulainen. Tai siis avasi oven, sillä asuntoon ei päässyt sisälle kuin ryömimällä sanomalehtipinojen välistä. Lehtipinot ylsivät lattiasta kattoon kaikissa huoneissa, paitsi yhdessä, jossa oli pieni tila oleskeluun. Ehdotimme sukulaiselle, että helpoin tapa päästä eroon lehdistä olisi tilata roskalavat talon ulkopuolelle, johon lehdet voisi suoraan heittää. Turhaan me kantaisimme laatikkokaupalla lehtiä ulos asunnosta. Sukulainen soitti sitten asunnon omistajalle ja kysyi voiko näin tehdä. Vastaus oli, että sanomalehtiä ei saa missään tapauksessa heittää pois, sillä vuoden 1991 lehdessä oli resepti, jota hän vielä tarvitsee. Meidän työmme siinä asunnossa päättyi siihen.

Esimerkki omatoimisesta ja tehokkaasta pakkaajasta oli, kun kollegan kanssa yritimme muuton yhteydessä nostaa arkkupakastinta eikä se hievahtanutkaan. Ihmettelimme pakastimen painoa kunnes avasin kannen ja saimme todeta, että arkkupakastin oli pakattu siististi täyteen kirjoja. Ei siirtynyt pakastin kirjoineen…

Kerran muutimme kodin irtaimiston lisäksi myös asunnon omistajan ajoneuvoineen uuteen kotiin. Isäntä kun juhlisti muuttoaan niin, että sammahti kesken muuton eikä häntä saatu herätettyä muuton aikana. Päätimme, ettei isäntää jätetä tyhjään asuntoon ja niin kannoimme hänet omaan autoonsa matkustajaksi ja ajoimme hänet uuteen kotiin lepäilemään. Täyden palvelun muuttojakin meiltä saa!”

 

Jätä kommentti