Sähkön kilpailutus

Helppohinnan sähkön kilpailutus kestää keskimäärin 6 minuuttia!
Käyttäjämme säästävät kilpailuttumalla keskimäärin 107€/vuosi!

tai arvioi liu'uttamalla

Arvioitu vuosikulutus (kWh)
8000 kWh

Äänikirjat ilmaiseksi – Storytel, Bookbeat, Nextory

Äänikirjat – mitä ne ovat?

Äänikirja on kuunneltavaksi tarkoitettu äänimuotoon laitettu kirja. Yleensä äänikirja on alkujaan kirjoitettu teos, jonka lukija lukee ääneen nauhalle. Äänikirja ei ole sama asia kuin kuunnelma. Suurin ero on, että äänikirjassa voi olla puhutun tekstin lisäksi muita äänitehosteita. 

Alun perin äänikirjat syntyivät näkövammaisten tarpeisiin, mutta viime vuosina ne ovat lähes räjähdysmäisesti jalkautuneet myös näkevien henkilöiden arkeen. Tämä on johtanut siihen, että äänikirjoja tarjoaa nykypäivänä useampi palveluntarjoaja. Äänikirjoja on saatavilla klassikkoromaaneista tietokirjoihin.

Äänikirjat ovat nauhoitteita kirjoitetuista teoksista.Toisaalta, moni varmasti muistaa lapsena kuunnelleensa kasettinauhurilta lasten satuja, joten ihan uusi keksintö äänikirjat eivät ole. Kaunokirjallisuuden ja tietokirjojen ohella merkittävä osa kaupallisesti saatavilla olevista äänikirjoista on edelleenkin juuri lasten- ja nuortenkirjoja. 

Äänikirjojen osuus kirjojen myynnistä on noususuhdanteessa. Tätä on edistänyt älypuhelimien yleistyminen, sillä niissä kulkee mukana kaikki äänentoistosta terveyssovelluksiin. Kun äänikirjat ovat koko ajan saatavilla, niitä luonnollisesti kuunnellaan. 

Siinä missä vielä 2010-luvun alussa kuulokkeista kuului lähinnä puhelimelle ladatut musiikkikappaleet, nykyisin puhelimesta on kuunneltavissa kaikki maailman laulut, podcastit sekä äänikirjat. Tämä on johtanut siihen, että ihmisten ei enää tarvitse lukea heitä kiinnostavia teoksia, vaan he voivat kuunnella haluamaansa sisältöä esimerkiksi työmatkoilla tai koiran kanssa lenkkeillessä. 

Koska äänen tallentaminen vie huomattavan paljon tilaa, kannattaa henkilön äänikirjoja kuunnellakseen käyttää äänikirjapalveluja. Äänikirjan tiedostokoon havainnollistamiseksi voidaan sanoa, että tavanomaisesta romaanista tehty äänikirja vaatisi tyypillisesti 15–20 CD-levyä. Toisaalta MP3-muodossa ääntä saadaan pakattua enemmän pienempään pakettiin, mutta kirjojen lataaminen puhelimelle vie puhelimen kapasiteetista ison osan.

Äänikirjapalvelut jakavat äänikirjoja asiakkailleen netin yli, jolloin äänikirjat löytyvät sovelluksesta sen sijaan että niitä pitäisi erikseen ladata omille laitteille. Netin yli kirjoja voi kuunnella tietokoneella tai muilla älylaitteella. Tosin usea äänikirjapalvelu mahdollistaa kirjan lataamisen offline-tilaan, jolloin kirjaa pystyy sovelluksen kautta kuuntelemaan, vaikka nettiä ei olisi. Tämä on erittäin mukava lisä esimerkiksi pitkille lennoille. Yksi äänikirja kun kestää keskimäärin 12-18 tuntia. Tiedonsiirto on nykyaikaisella 4G ja varsinkin 5G-liittymällä on täysin ongelmatonta. Äänikirjoja voi myös ladata laitteisiinsa käyttäen kodin laajakaistaa.

Äänikirjat saatetaan sekoittaa kuunnelmaan. Yhteistä molemmissa on se, että kummassakin formaatissa nauhalle luetaan tekstiä, mutta siihen yhteneväisyydet jäävät. Kuunnelmassa luettavaa tekstiä voidaan nimittäin dramatisoida ja värittää muilla äänitehosteilla.

Toisin kuin kuunnelmassa, äänikirjassa tekstiä ei koskaan ole dramatisoitu. Äänikirjoissa siis yksi tai joskus useampi lukija lukee teoksen kaikkien henkilöiden repliikit sekä muun tekstin alkuperäisessä muodossaan.

Äänikirjapalvelut

Markkinoilla on useita äänikirjapalveluja. Äänikirjapalveluissa on tarjolla teoksia tietokirjoista klassikkoromaaneihin. Äänikirjapalvelun käyttäjä voi kuunnella palvelun kautta teoksia netin yli. Äänikirjapalvelut eroavat toisistaan teoksien valikoimalla sekä ominaisuuksillaan. 

Äänikirjapalvelut eroavat toisistaan pääasiassa saatavilla olevien teoksien kielillä, kirjojen määrällä ja valikoimailla. Tämä lisäksi jotkin äänikirjapalvelut tarjoavat asiakkailleen mahdollisuutta esimerkiksi perhetilaukseen tai kirjojen ostoon omaksi. 

Äänikirjojen avulla voi piristää itseään arkiaskareiden tai työmatkojen aikana kiehtovilla kertomuksilla, uppoutumalla tarinaan aina, kun siltä tuntuu. Äänikirjat nimittäin kulkevat mukana kaikkialle älypuhelimen sovelluksella. Äänikirjojen avulla voi rentoutua tai vaikka opetella uuden kielen, useimmiten yhdellä kiinteällä kuukausimaksulla.

Äänikirjoja on saatavilla kahdella eri mallilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että toiset palveluntarjoajat tarjoavat äänikirjoja yksittäin ostettavaksi, kuten Adlibris, Suomalainen Kirjakauppa sekä CDON.com. Toiset palveluntarjoajat puolestaan tarjoavat äänikirjoja kiinteillä kuukausimaksuilla. Seuraavaksi käydään tarkemmin läpi eri kuukausihinnoteltujen äänikirjapalveluiden tarjoomaa.

Storytel

Storytel on suoratoistopalvelu kuten Spotify, Netflix tai muut digitaaliset suoratoistopalvelut. Rekisteröityneenä käyttäjänä Storytelissä voi kuunnella ja lukea kirjoja rajattomasti kiinteällä kuukausihinnalla. Storytel tarjoaa myös Storytel Family -tilausvaihtoehto perheenjäsenille hankittavaksi.

Kokeile tästä Storytel – äänikirjapalvelua ilmaiseksi 14 päivää! >>

Storytel logoStorytel kertoo kotisivuilaan olevansa yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista. Heidän visionaan on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta. 

Storytelissa on tarjolla yli 200 000 teoksen valikoima äänikirjoja, e-kirjoja, podcasteja sekä Storytelin omia Storytel Original -sisältöjä. Storytel Original -äänikirjasarjat sekä -podcastit ovat Storytelin itse julkaisemia sisältöjä.

Strotytelissa voi kuunnella äänikirjoja sekä lukea e-kirjoja suoraan sovelluksessa, minkä lisäksi ne voi ladata offline-tilaan. Tällöin kuuntelua tai lukemista voi jatkaa myös ilman internet-yhteyttä. 

Storytel ei sido asiakkaitaan pitkiksi määräajoiksi, vaan tilauksen voi päättää milloin tahansa. Tällöin tilaus päättyy sen hetkisen laskutuskauden loppuun. Uusille asiakkaille Storytel tarjoaa mahdollisuutta kokeilla palvelua ilmaiseksi. Tällä hetkellä ilmaisen kokeilujakson pituus on 14 vuorokautta.

Storytel – kuten muutkin äänikirjapalvelut – tarjoavat käyttäjilleen sovelluksen, joka on ladattavissa iPhone-, iPad- ja Android-laitteille App Storesta tai Google Play -kaupasta. 

Joka ikiseen Storytel-tilaukseen kuuluu myös veloitukseton Kids Mode -ominaisuus, jonka aktivoimalla lapsi saa turvallisen pääsyn lastenkirjavalikoimaan. Kids Modea voi käyttää samaan aikaan aikuisen käyttäjän kanssa. 

Mikäli erityisesti e-kirjat kiinnostavat, voi Storytelissa lukemisesta tehdä entistäkin miellyttävämpää yhdistämällä Storytel-tilin koko Storytelin e-kirjavalikoiman erikseen myytävään Storytel Reader -lukulaitteeseen. 

Digitaalinen kirjapalvelun lisäksi Storytel on kasvava kustannuskonserni. Storytelin kustannustoiminnan taustalta löytyy useita kustantamoita, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, Massolit, StorySide, Printz Publishing, People’s Press, Rabén & Sjögren, B. Wahlströms ja Norstedts Kartor. 

Storytel on perustettu Ruotsissa vuonna 2005 ja se toimii tällä hetkellä 20 maassa. Pääkonttori sijaitsee edelleen Tukholmassa. Suomessa Storytel-äänikirjapalvelu aloitti toimintansa keväällä 2016.

Storytel pähkinänkuoressaan

  • Hinta 16,99 € / kk TAI 20,99 € / kk TAI 25,99 € / kk
  • 16,99 € kuukausihintaan sisältyy rajaton määrä ääni- sekä e-kirjoja yhdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle Kids Moden kautta. 20,99 € kuukausihintaan sisältyy rajaton käyttö kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle Kids Moden kautta. 25,99 € kuukausihintaan sisältyy rajaton käyttö kolmelle aikuiselle sekä kolmelle lapselle Kids Moden kautta.
  • Teoksia löytyy suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.
  • Valikoimasta löytyy kaikkea uutuuksista klassikoihin, vauvasta vaariin – muun muassa Sinuhe Egyptiläinen, Nälkäpeli sekä Risto Räppääjät.
  • Mahdollisuus perhetilaukseen 4-9 € / kk – riippuen lisätilien määrästä.
  • Ilmainen kokeilujakso 14 vuorokautta.
  • Sovellus on käyttäjäystävällinen, kuuntelun nopeuden saa maksimissaan 2-kertaa nopeammaksi normaalin lukunopeuteen ja ääni- ja e-kirjoja voi synkronoida niin, että niitä voi kuunnella sovelluksen kautta eri laitteilla.
  • Sovelluksessa teoksiin voi asettaa kirjanmerkkejä sekä muistiinpanoja.

Kokeile tästä Storytel – äänikirjapalvelua ilmaiseksi 14 päivää! >>

BookBeat

BookBeat on ääni- ja e-kirjasovellus, jonka avulla voi sekä kuunnella että lukea digitaalisia kirjoja älypuhelimella ja tabletilla. Alkuun pääsee luomalla käyttäjätilin sekä lataamalla sovelluksen iOS- tai Android-laitteelle App Storesta tai Google Play -kaupasta. BookBeat-tilauksella voi lukea ja kuunnella tuhansia ääni- ja e-kirjoja rajattomasti.

BookBeat logo

Kokeile tästä Bookbeat – äänikirjapalvelua ilmaiseksi 14 päivää! >>

BookBeat syntyi vuonna 2015 kun Bonnier Books – yksi Euroopan johtavista kustantamoista – keräsi yhteen tiimin digitaalisia innovaattoreita sekä kirjallisuuden rakastajia kehittääkseen palvelun digitaalisille kirjoille. Uteliaisuus ja halu sitoutua käyttäjiin, kirjoihin ja uuteen teknologiaan kannusti tiimiä luomaan BookBeatin.

Useiden muiden digitaalisten striimauspalveluiden tapaan BookBeatista maksetaan kuukausimaksu ja sen jälkeen kirjoja voi kuunnella ja lukea rajattomasti. Lisäksi käytössä on myös offline-toiminto, jolloin kirjoja voi ladata laitteille kuuntelua ja lukemista varten tilanteisiin, jolloin ei ole yhteydessä internetiin.

BookBeatin tavoitteena on tehdä hyvien tarinoiden löytämisestä ja kokemisesta mahdollisimman helppoa. Osana Bonnieria, eli yritystä, jolla on yli sadan vuoden kokemus tarinoiden luomisesta, kehittämisestä ja jakelusta, BookBeat tähtää parhaan mahdollisen digitaalisen kirjapalvelun luomiseen.

Bookbeat hinta ja ilmainen kokeilu

BookBeat pähkinänkuoressaan

  • Hinta 16,90 € / kk TAI 9,99 € / kk
  • 16,90 € kuukausimaksuun sisältyy rajaton määrä e- sekä äänikirjoja. 9,99 € kuukausimaksuun sisältyy lukemista ja kuuntelemista 20 tuntia.
    • Huolimatta siitä, minkä tilauspaketin valitsee, voi käyttäjätilistä luoda perhetilin lisäämällä tiliin enintään neljä lisäprofiilia. 
    • Yksi lisäprofiili maksaa 4,90 € / kk ja lisäprofiililla voi kuunnella ja lukea tilatun paketin tuntimäärän, esimerkiksi Basic-paketin kohdalla jokaisella profiililla voi kuunnella ja lukea 20 h / kk.
  • Teoksia on saatavilla suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi ja espanjaksi.
  • Valikoima on monipuolinen, aina klassikoista lastenkirjoihin, kuten Täällä Pohjantähden alla, Mielensäpahoittaja sekä Kolme muskettisoturia.
  • Ilmaisen kokeilujakson pituus on 14 vuorokautta.
  • Sovelluksen kautta voi ostaa valittuja teoksia itselleen, kuunnella äänikirjoja jopa kaksi kertaa normaalia puhetta nopeammin sekä asettaa päälle torkku-toiminnon, jolloin äänikirja pysähtyy määrätyn ajan kuluessa.

Kokeile tästä Bookbeat – äänikirjapalvelua ilmaiseksi 14 päivää! >>

Nextory

Nextory on tänäpäivänä yksi Pohjoismaiden suurimmista ääni- ja e-kirjojen striimauspalveluista. Suomeen Nextory rantautui syksyllä 2018, joten sen on kilpailijoitaan tuoreempi tulokas Suomen markkinoilla. Nextory-sovellus on saatavilla Suomessa ja Ruotsissa sekä lisäksi useissa muissa Euroopan maissa. 

Kokeile tästä Nextory – äänikirjapalvelua ilmaiseksi 14 päivää! >>

Nextory logoNextory on myös ruotsalainen äänikirjapalvelu. Nextory on perustettu Tukholmassa vuonna 2015 ja se on on alusta asti asettanut päämääräkseen tuoda kirjat ja teoksen aiempaa helpommin yhä useampien ihmisten saataville. Samalla Nextory pyrkii haastamaan käsityksen siitä, mitä kirjan lukeminen voi kullekin tarkoittaa. 

Kun tekniikka on viime vuosina muuttanut maailmaa, on kertoo Nextory visionsa olevan nyt ajankohtaisempi kuin mahdollisesti koskaan aiemmin. Nextory haluaa saada ihmiset lukemaan enemmän tekemällä lukukokemuksesta mahdollisimman monipuolisen ja rikkaan. Nextoryn tavoitteena on saada ihmiset lukemaan ja kuuntelemaan tarinoita sen sijaan, että kaikki aika käytetään sosiaalisessa mediassa surffailemiseen.

Nextoryn avulla jokaisen on helppo löytää itseään kiinnostavia kirjoja niin kännykällä kuin tabletilla. Valikoimasta löytyy kymmeniä tuhansia kirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, joten valinnanvaraa riittää kielestä riippumatta.

Nextory hinta ja ilmainen kokeilu

Nextory pähkinänkuoressaan

  • Hinta 13,99 € / kk TAI 16,99 € / kk TAI 19,99-27,99 € / kk
  • 13,99 € kuukausihintaan saa rajattoman määrän kuuntelua, mutta uutuuskirjat puolen vuoden viivellä. 16,99 € kuukausihintaan sisältyy myös rajaton määrä kuuntelua, mutta uutuuskirjat ovat heti kuunneltavissa. 19,99-27,99 € kuukausihinnalla saa käyttöönsä perhetilin, jolloin hinta riippuu siitä, onko tiliin yhdistetty kaksi, kolme vai neljä käyttäjää.
  • Valikoimasta löytyy teoksia suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.
  • Valikoimasta löytyy teoksia uutuuksista klassikoihin, kuten Ylpeys ja ennakkoluulo, Frozen sekä Harry Potter -trilogia.
  • Sovellus on saanut hyvää palautetta helppokäyttöisyydestään ja toiminnoistaan. Sovelluksessa lukunopeuden voi asettaa jopa kaksi kertaa normaalia lukunopeutta nopeammalle, asettaa kirjanmerkkejä ja muistiinpanoja sekä käyttää torkku-toimintoa.

Kokeile tästä Nextory – äänikirjapalvelua ilmaiseksi 14 päivää! >>

Elisa Kirja

Elisa Kirja on kotimainen, operaattorina tunnetun Elisan tuottama e-kirja- ja äänikirjapalvelu. Elisa Kirjassa on laaja valikoima kotimaista kirjallisuutta sähköisessä muodossa. Elisa Kirjasta löytyy teoksia yhteensä yli 10 000 kappaletta.

Kokeile tästä Elisa Kirja – äänikirjapalvelua! >>

Elisa Kirja logoElisa Kirja on aloittanut toimintansa vuonna 2010. Alkujaan kyseessä oli pelkästään äänikirjoja tarjoava palvelu, mutta vuodesta 2011 alkaen palvelussa on myyty myös e-kirjoja. Vuonna 2012 Elisa Kirjan valikoimaan tulivat Elisa Kirjan oma formaatti – kuvaäänikirjat. Kuvaäänikirjoissa yhdistyvät sekä kuvitus että kertojan ääni. Formaatti on sopiva erityisesti lastenkirjoille.

Elisa Kirjan tarjontaan kuuluu ilmaisia klassikoita yli 300, joita voi ladata vapaasti, sillä niissä tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Valikoimassa on myös kirjoja, joita saa ainoastaan sähköisessä muodossa tai jotka ovat Elisa Kirjassa yksinoikeudella.

Elisa Kirjasta löytyy suomen-, ruotsin-, englannin- ja vironkielistä kirjallisuutta. Valikoimaan kuuluu erilaista kirjallisuutta laidasta laitaan, muun muassa kauno- ja tietokirjallisuutta, runoja, lehtiä ja sarjakuvia.

Elisa Kirja tarjoaa kirjakauppansa lisäksi sovelluksen, joka on kehitetty ääni- ja e-kirjojen lukemiseen. Sovellus on saatavilla Android- ja iOS-käyttöjärjestelmää käyttäville laitteille.

Merkittävä ero Elisa Kirjan ja muiden toimijoiden välillä on se, että Elisa Kirjassa ei ole mahdollisuutta rajattomaan kuunteluun tai lukemiseen, vaan teoksien määrä on rajattu. Elisa on kuitenkin puhelinoperaattori, jolta löytyy samalla tilauksella myös parhaat puhelinliittymän tarjoukset.

Elisa Kirja pähkinänkuoressaan

  • Hinta 8,90 € / kk
  • Hintaan sisältyy kaksi teosta kuukaudessa, joko ääni- tai e-kirjoina.
    • Yksittäisille kirjoille on myös ostomahdollisuus.
  • Valikoimasta löytyy teoksia suomeksi, englanniksi, viroksi ja ruotsiksi.
  • Kirjavalikoima on noin 10 000 kappaletta, eli suppeampi kuin edellä mainituilla kilpailijoilla.
  • Perhetilauksen mahdollisuutta ei ole.
  • Ilmainen kokeilujakso on 14 vuorokauden pituinen.
  • Kirjat säilyvät sovelluksessa, jos tilaus lopetetaan. Lisäksi sovelluksessa on ominaisuuksia, kuten lukunopeuden säätö, torkku-toiminta sekä mahdollisuus lisätä kirjanmerkkejä teoksiin.

Kokeile tästä Elisa Kirja – äänikirjapalvelua! >>

Supla

Supla on Sanoman sovellus, joka yhdistää äänikirjat, podcastit ja radion yhteen paikkaan. Aiemmin vain Sanoman podcast- ja radiosovelluksena toiminut Supla laajensi kenttäänsä keväällä 2020 ja alkoi tarjota podcastien ja radion rinnalla äänikirjojen striimauspalvelua. Alunperin Supla julkaistiin podcast- ja radiopalveluna vuonna 2015.

Supla logoAjatus kaiken ääniviihteen kokoavalle sovelluksessa lähti Sanoman mukaan tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset käyttävät vain 20-30 prosenttia puhelimensa sovelluksista. Näin ollen Supla+ on osa Sanoman uudempaa digitaalista kuluttajaliiketoimintaa, jolla käyttäjillä on enemmän sisältöä yhdessä sovelluksessa.

Aiemmin ilmainen Supla sisältää nykyään siis myös maksullisen Supla+-lisäpalvelun. Radion ja podcastien lisäksi Supla+ sisältää käytännössä kaikki suomenkieliset äänikirjat. Suplan perusversion radiot ja podcastit ovat jatkossakin ilmaisia.

Kokonaisvaltainen äänikirjojen suoratoistopalvelu samassa sovelluksessa muun ääniviihteen kanssa on Sanoman mukaan vastaus jatkuvasti kasvavaan audion kulutukseen sekä kätevä ratkaisu siihen haasteeseen, että ihmisten puhelimet alkavat täyttyä sovelluksista, joita ei koskaan käytetä. 

Suplan sovellus on ladattavissa iOS- ja Android-laitteisiin – puhelimiin ja tableteihin. 

Supla pähkinänkuoressaan

  • Hinta radiolle ja podcasteille 0 € / kk, Supla+ joka sisältää näiden lisäksi äänikirjoja 14,99 € / kk
  • Kuukausihintaan 14,99 € sisältyy rajattomasti kuuntelua.
  • Supla ei tarjoa e-kirjoja.
  • Ilmainen kokeilujakso ensimmäisille 14 vuorokaudelle.
  • Valikoimasta löytyy teoksia ainoastaan suomeksi.
  • Supla+ tarjoaa uutuuskirjoja, elämänkertoja, tieto- ja lastenkirjoja – käytönnössä kaikki suomenkieliset äänikirjat löytyvät Supla+:sta.

Celia äänikirjat

Celia on äänikirjapalvelu, mikä ei ole kuitenkaan kaikkien saatavilla. Celian tuottamia äänikirjoja pystyvät käyttämään ainoastaan sellaiset henkilöt, joille tavallisen kirjan lukeminen on haastavaa esimerkiksi lukivaikeuden, näön heikentymisen, lihassairauden tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Celia logoCelia tuottaa kustantajien kirjoja äänikirjoiksi, parhaimmillaan tuhannen kappaleen vuositahdilla. Celian äänikirjoja on saatavilla tällä hetkellä yli 40 000. Celian kirjavalikoimassa on niin maksutonta kauno- ja tietokirjallisuutta kuin oppikirjoja eri kouluasteille. 

Celia äänikirjapalvelun saa käyttöön kirjastosta tai koulusta. Mikäli henkilö ei voi jostain syystä saada Celian äänikirjapalvelua käyttöönsä kirjaston tai koulun kautta, tulee henkilön liittyä suoraan Celian asiakkaaksi. Tähän tarvitaan kuitenkin lausunto terveydenhuollon, erityisopetuksen tai vastaavan alan asiantuntija. Celian äänikirjat eivät siis ole kaupallisesti saatavilla.

Ilmaisia äänikirjoja löytyy kaikelle kansalle Yle Areenasta. Yle Areenassa valikoima on kuitenkin huomattavasti suppeampi kuin edellä mainituissa kaupallisissa äänikirjapalveluissa. Yle Areenan kautta voi toki selvittää, ovatko äänikirjojen kuuntelu itselle mielekästä puuhaa ennen maksullisen tilauksen tekemistä.

Miksi alkaa kuuntelemaan äänikirjoja?

Ihmiset ovat aina historiassaan kuunnelleet tarinoita. Tarinoiden kuuntelu virkistää mieltä, opettaa sekä saa mielikuvituksen liikkeelle. Nämä ovat ihmisen mielelle hyviä asioita. Tarinoiden kuuntelu on ihmisille myös luontainen tapa toimia. Iso osa ihmiskunnan historian tiedosta perustuu perittyyn tarina- ja puhetietoon.

Äänikirjat ovat yhä suositumpi tapa viettää aikaa kirjojen parissa. Etenkin henkilöt, jotka eivät ole niin innostuneita perinteisistä kirjoista, saavat äänikirjoista paljon irti. Äänikirja on usealle miellyttävä tapa viettää aikaa kirjallisuuden parissa. Yksi syy on se, että äänikirjoja voi kuunnella myös sellaisissa paikoissa missä varsinainen lukeminen ei onnistu. Toisaalta jotkut voivat saada tarinoista enemmän irti, kun kuuntelijasta tuntuu siltä, että joku muu kertoo tarinaa mielenkiintoisemmin kuin itse lukiessa.

Äänikirjoilla on monia positiivisia vaikutuksia nykyihmiselle. Kuten jo mainittiin, äänikirjan kuuntelu ei sido tarinan kuulijaa samalla tavalla yhteen paikkaan kuin perinteinen luettava kirja sitoo. Käytännössä tämä tarkoittaa, että äänikirjaa kuunnellessa voi liikkua ja puuhailla muita asioita samalla kun henkilö saa nauttia tarinasta. 

Äänikirjoilla on tutkimusten mukaan ihmisen terveyteen pitkälti samat vaikutukset, kuin perinteisten kirjojen lukemisella. Äänikirjojen on todettu myös auttavan muistihäiriöiden ehkäisemisessä sekä aivojen pitämisessä hyvässä kunnossa, ennaltaehkäisten aivojen vanhenemista. 

On todettu, että äänikirjojen kuuntelu vähentää stressitasoa etenkin silloin, kun kirjan kuuntelija pystyy uppoutumaan tarinaan kunnolla. Tästä syystä ahkera puuhastelu äänikirjaa kuunnellessa voi ehkäistä stressiä laskevan vaikutuksen, mutta ei se tietenkään poista sitä.

Puolestaan jos mietitään rauhallista kävelylenkkiä luonnossa äänikirjaa kuunnellen, voi stressitasot saada laskettua todella alas. Mahdollisesti paljon alemmas kuin saman teoksen imeminen paikallaan istuen ja kirjaa lukien. Muun muassa ahdistuksesta ja masennusta kärsineet ovat kertoneet, että äänikirjojen kuuntelu on mahdollisesti helpottanut sairauksien vaiheiden lyhentämisessä.

Henkilöt, joiden on vaikea keskittyä lukemiseen hälinässä ja rauhattomassa ympäristössä, hyötyvät äänikirjoista. Rauhattomassa ympäristössä oleva henkilö voi keskittyä kirjaan vaikka työmatkalla laittamalla kuulokkeet korviin ja sulkemalla silmänsä, siinä missä perinteistä kirjaa voi olla vaikea lukea häiriötekijöiden takia. 

Äänikirjat myös mahdollistavat tarinoiden kuuntelun tilanteissa, joissa perinteisen kirjan lukeminen on mahdotonta. Mietitään vaikka autoa ajava henkilöä – hän ei voi ajaessaan kirjaa lukea, mutta äänikirjojen avulla hän voi syventyä tarinaan, vaikka joutuu keskittymään samalla auton ajamiseen. Äänikirja siis sopii erinomaisesti moderniin ja hektiseen elämään – ehkä jopa paremmin kuin perinteinen kirja sopii. 

Kuten tavalliset kirjat, myös äänikirjat voi keskeyttää sovelluksen kautta ja jatkaa myöhemmin taas sopivana ajankohtana siitä, mihin viime kuuntelukerralla jäi. Äänikirjaa voi myös kelata taaksepäin ja kuunnella uudelleen mielenkiintoiset kohdat. Äänikirjan voi myös aloittaa alusta niin halutessaan.

Valitettavasti kaikille kirjojen lukeminen ei ole mahdollista. Syitä voi olla monia, kuten näköongelmat, paha lukihäiriö tai muunlainen vammautuminen. Äänikirjoista on apua sellaisille henkilöille, joilla on muuten haasteita olla tai viihtyä kirjallisuuden parissa. Hyödyntääkseen äänikirjoja, ainoa vaadittava toimiva aisti on kuulo. 

Äänikirjoista on toki muutakin hyötyä ihmisille. Mietitään vaikka pieniä lapsia, joilla on vilkas mielikuvitus mutta ei vielä lukutaitoa – he saavat täyden tarinakokemuksen äänikirjojen avulla. Lasten perinteisen kirjallisuuden kulutus on täysin sidoksissa siihen, lukeeko joku heille satuja vai ei. Äänikirjojen avulla lapset pääsevät syvenemään tarinoihin myös silloin, kun vanhemmat eivät pysty tarinoita lukemaan, kuten autoa ajaessa.

Kuten perinteiset kirjatkin, myös äänikirjat auttavat sekä lapsia että aikuisia kasvattamaan sanavarastoaan sekä hiomaan puhetaitojaan. Vilkkaille lapsille äänikirja voi puolestaan opettaa rauhoittumista – lapsi saadaan rauhoittumaan äänikirjan pariin, jolloin aktiivisuus siirtyy mielikuvitukseen antaen lapselle kuitenkin fyysisesti mahdollisuuden olla rauhassa.

Mikä on paras äänikirjapalvelu?

Äänikirjapalvelut ovat perusidealtaan hyvin samankaltaisia keskenään. Pohtiessa itselle sopivaa äänikirjapalvelua, kannattaa miettiä montako kirjaa kuukauden aikana kuuntelee, millä kielellä haluaa kuunella ja onko perheen sisällä tarvetta useammalle käyttäjälle. Nämä seikat erottavat äänikirjapalvelut toisistaan.

Useimmat äänikirjapalvelut edellyttävät heidän sovelluksensa lataamista, jotta kirjoja voi kuunnella. Kuuntelu ei siis aina onnistu selaimen kautta netin yli. Lähtökohtaisesti äänikirjapalvelut tarjoavat kuitenkin hyvin samankaltaisia sovelluksia kirjojen kuuntelua varten. Artikkelissa käsiteltyjen äänikirjapalveluiden sovellukset ovat helppokäyttöisiä ja käyttäjäystävällisiä, joten käyttöongelmien takia kenenkään ei pitäisi jäädä ilman äänikirjoja. 

Aloittaakseen äänikirjojen kuuntelun, äänikirjasovellus tulee siis hankkia. Äänikirjojen sovellukset voi ladata omille älylaitteilleen, joko älypuhelimeen tai tablettiin. iOS- eli Applen laitteille äänikirjasovellus ladataan App Storen kautta. Android-laitteille sovellukset puolestaan ladataan Google Play -kaupasta. 

Kun sovelluksen on saanut ladattua, tulee sovellukseen luoda käyttäjätunnus, jonka jälkeen omilla tunnuksilla pääsee kirjautumaan sisälle äänikirjapalveluun. Sisäänkirjautumisen jälkeen koko palveluntarjoajan äänikirjakirjasto on käyttäjän saatavilla.

Äänikirjoja voi helposti kuunnella missä vain.Kuten äänikirjapalveluiden esittelyissä todettiin, tyypillisesti äänikirjapalvelut tarjoavat uusille asiakkaille ilmaisen kokeilujakson. Yleensä kokeilujakso on kahden viikon mittainen, mutta silloin tällöin äänikirjapalvelut tarjoavat jopa kuukauden mittaista ilmaista kokeilujaksoa.

Veloitukseton kokeilujakso on tarkoitettu uusille asiakkaille, mikä on hyvä erityisesti niille käyttäjille, joille äänikirjojen maailma ei ole entuudestaan tuttu. Kokeilujakson voi yleensä lopettaa niin, ettei kuukausimaksua tarvitse maksaa ollenkaan. Tämä on erittäin hyvä muun muassa niille, jotka punnitsevat eri äänikirjapalveluiden välillä. Ilmaisen kokeilujakson avulla uudet käyttäjät voivat rauhassa tutustua palveluihin ja kirjoihin ilman taloudellista riskiä. 

Äänikirjapalveluiden laskutus tapahtuu kokeilujakson jälkeen tyypillisesti kuukausittain. Käytäntö on siis samanlainen, kuin muissa suoratoistopalveluissa, kuten suosituissa elokuvien ja TV-sarjojen suoratoistopalveluissa. Tilauksen voi myös yleensä päättää kuluvan laskutuskauden loppuun ilman määräaikoja.

Tässä artikkelissa esitellyissä äänikirjapalveluissa kirjoja on helppo etsiä ja löytää hakutoimintojen avulla. Hakutoimintoja ovat esimerkiksi kirjojen hakeminen kategorioiden mukaan tai suoraan kirjan nimellä. Kun käyttäjä on kuunnellut teoksia, yleensä palvelu alkaa myös ehdottaa kuuntelijalle sopivia kirjoja aiempien kuuntelujen perusteella. 

Äänikirjapalveluista löytyvä kategoria-toiminto auttaa puolestaan löytämään itselle mielenkiintoista kuunneltavaa listaamalla kirjoja kategorioiden perusteella. Äänikirjapalvelut ovat yleensä jakaneet kategorioiksi muun muassa uutuudet, tietokirjat, klassikot, lastenkirjat, nuortenkirjat, fantasiakirjat, elämänkerrat ja dekkarit. Näiden lisäksi kategorioiden sisältä voi löytyä monia alakategorioita. Esimerkiksi nuorten kirjat on voitu jakaa nuorten fantasiakirjoihin, trilogioihin, nuorten tietokirjoihin ja muihin vastaaviin.

Vaikka äänikirjapalvelut menevät usein äänikirjojen kärki edellä, on useimmissa palveluissa äänikirjojen lisäksi tarjolla e-kirjoja sisältyen kuukasihintaan. E-kirja on käytännössä digitaalinen versio perinteisestä luettavasta kirjasta. 

E-kirjat ovat hyvä ratkaisu henkilölle, joka haluaa kokea tarinat ennemmin luettavana versiona, mutta ei syystä tai toisesta saa kirjoja käyttöönsä fyysisinä teoksina. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi lomamatkoilla, minne ei ole käytännöllistä raahata isoa kasaa painavia fyysisiä kirjoja mukaan. 

E-kirjat kulkevat mukana sovelluksessa kuten äänikirjatkin ja niitä voi käyttää samoin kuin äänikirjoja. E-kirjan voi keskeyttää milloin vain ja jatkaa lukemista taas, kun on sen aika. Kaiken kaikkiaan voidaan siis todeta, että ääni- ja e-kirjat sopivat hyvin moderniin ja hektiseen elämään, sillä niistä on hyötyä monessa suhteessa.

Jätä kommentti